Lipponen ja Niinistö riitelevät ministerisalkuista

Kokoomuksen Sauli Niinistön ja SDP:n Paavo Lipposen välille syntyi tänään ilmiriita tulevan hallituksen salkkujakoa koskevista puheista. Vaaliavauksessaan Lipponen haukkui voitonvarman kokoomuksen tarjoavan hänelle ulkoministerin paikkaa, vaikka hän itse on valmis vain pääministeriksi.

Sauli Niinistö sanoo Lipposen puheiden olevan ala-arvoisia. Kokoomus ei Niinistön mukaan tarjoa Lipposelle ylipäätään mitään ministerin paikkaa.

Pääministeri Paavo Lipponen ilmoitti puolestaan vaalitoimistonsa avajaisissa tänään, että hän ei lähde seuraavaan hallitukseen kuin ja vain pääministeriksi. Samalla hän haukkui kokoomuksen - erityisesti kokoomuslaisen median - joka voitonvarmana istuttaa Sauli Niinistöä pääministeriksi ja tarjoaa Lipposelle ulkoministerin paikkaa.

Niinistön mukaan Lipposen kommentit olivat alimittainen avaus vaalikampajalle. -Kokoomus ei ole lupaamassa Lipposelle mitään salkkua sen enempää kuin muillekaan ennen vaaleja. Sellainen on voinut joskus punamullan aikaan kuulua demareiden ja keskustan tapaan. Me emme ole sitä leikkiä koskaan hyväksyneet, emmekä lähde siihen mukaan, sanoo Niinistö ja myöntää, että päähallituspuoluiden kohteliaisuus on väistymässä.

Tähän saakka onkin ihmetelty, milloin vaalikampanja oikein pääsee käyntiin. Gallupit lupaavat kuitenkin kokoomukselle niin suurta voittoa ja demareille sellaista selkäsaunaa, että pian otetaan - varmasti - miehestä mittaa, sanoo Niinistö.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat