Lipponen: Ilmapiiri muuttunut omistajien vallankäyttöä koskevassa keskustelussa

Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) arvioi, että ilmapiiri yritysten omistajien oikeuksia ja vallankäyttöä koskevassa keskustelussa on selkeästi muuttunut.

-Ääripäästä toiseen heilahtavan keskustelun opetuksena on varmaankin kompromissien järkevyys, Lipponen sanoi Helsingissä järjestetyille Suomalaisen yrittäjän päiville pitämässään puheessa. Hän viittasi valtion omistajapolitiikasta tällä viikolla eduskunnassa käytyyn keskusteluun.

Laajempaa mielenkiintoa hänen mukaansa herättävät kuitenkin amerikkalaisyhtiöissä paljastuneet väärinkäytökset.

-Vielä vuosi sitten amerikkalaisen osakesijoittajien oikeuksia korostavan mallin ylivertaisuus oli kiistaton. Kymmenen vuotta sitten puolestaan mielialat olivat toisessa ääripäässä: manner-eurooppalaista ja japanilaista hallintatapaa pidettiin pitkäjänteisen, kasvuun suuntautuvan kapitalismin mallina, Lipponen vertaili.

Erilaisia omistusjärjestelmiä korostavat ratkaisuvaihtoehdot törmäävät aina edustuksen ja valvonnan ongelmiin, hän muistutti ja kysyi, mistä löytyy oikea kohta riskinoton ja varovaisuuden väliltä, luottamuksen ja kontrollin väliltä.

Pienet ja keskisuuret yritykset kasvattaneet nopeimmin työvoimaansa


Lipposen mukaan omistajayrittäjyydessä ei edustusongelmia pääse syntymään, koska itse omistamiaan yrityksiä johtavilla ihmisillä vastuu, valta ja taloudelliset kannusteet yhtyvät.

-Yrittäjän vastuu oman yrityksensä toiminnasta on lähtökohtaisesti pitkäjänteistä, pääministeri sanoi.

Yrittäjyyden ja yrittäjien arvostus on asia, josta hänen mukaansa ei enää kiistellä.

-Suomessa on paljon esimerkkejä eri kokoisista yrityksistä, jotka ovat kestäneet sukupolvelta toiselle tuottaen hyvinvointia ja työtä yrittäjille, työntekijöille ja muille sidosryhmille, Lipponen ylisti.

Hänen mukaansa ylivoimainen valtaosa nykyisen hallituspohjan aikana luoduista yli 300 000 uudesta työpaikasta on syntynyt yksityisyrityksiin, ja niiden joukossa omistajiensa vetämät pienet ja keskisuuret yritykset ovat kasvattaneet suhteellisesti nopeimmin työvoimaansa.

-Yrittäjillä on oikeus odottaa kiitospuheiden lisäksi konkreettista tukea, Lipponen lupasi.

Hän luetteli hallituksensa saavutuksia, joihin kuuluu mm. loppusuoralla oleva yrittäjyyshanke. Hänen mukaansa yrittäjyyshankkeessa on toteutettu monia pieniä mutta tärkeitä toimenpiteitä. Yli sadasta yrittäjyyshankkeen toimenpiteestä on toteutettu jo lähes 70. Kuluvalla hallituskaudella on vielä tarkoitus toteuttaa mm. pienyrittäjien internet-pohjainen maksupalvelujärjestelmä, Lipponen kertoi.

Yritysveropäätökset on jo tehty

Hallituksen veropolitiikka on Lipposen mukaan tavoitellut vakautta hyvin tuloksin. Yritysverotuksen osalta hallituksen keskeiset päätökset on jo tehty.

-Tulevan hallituksen muodostajat saavat käyttöönsä nyt valmisteilla olevia selvityksiä eri vaihtoehdoista yritysverotuksen kehittämiseksi, pääministeri evästi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat