Lipponen: Hallitus vastaa täsmätoimin työttömyyden uhkaan

Pääministeri Paavo Lipposen (sd.) mukaan hallitus vastaa täsmätoimin työttömyyden uhkaan. Hän muistutti tänään Pohjois-Karjalan piirin piirikokouksessa Pyhäselällä, että hallitus seuraa talouskehitystä ja ryhtyy tarvittaessa lisätoimiin ensi vuoden kuluessa.

Lipposen mukaan hallituksessa vallitsee yhteisymmärrys siitä, että raha- ja finanssipolitiikka on viritetty tässä vaiheessa riittävän elvyttäväksi.

-Kun työttömyys uhkaa nousta, tarvitaan kuitenkin täsmätoimia. Hallitus sopii yksityiskohtaisista ratkaisuista ensi viikolla, hän mainitsi.

Lipponen huomautti, että kolmikantaisessa valmistelussa olevat eläke- ja työttömyysturvaratkaisut helpottavat rakenteellisia pitkän aikavälin ongelmia, jos ne onnistuvat. Näin luodaan tilaa lähivuosikymmenten talouskasvulle. Samalla on hänen mielestään mahdollista parantaa sekä työttömyyden perusturvaa että ansiosidonnaista työttömyysturvaa.

Lipposen näkemyksen mukaan uusimpien tietojen valossa on mahdollista, että laaksonpohja on saavutettu. Hän muistutti, että valtiovarainministeriö ennustaa talouden kääntyneen nousuun.

Lipponen korosti, että talouspolitiikka on nyt kokonaisuudessaan elvyttävää. Euroopan keskuspankki laski torstaina korkoa puolella prosenttiyksiköllä. Hän korosti, että lisäalennukset ivat mahdollisia.

-Suomen valtion budjetti tukee kulutuskysyntää panostamalla uusiin liikennehankkeisiin ja alentamalla verotusta. Ennakonpidätysten muutokset astuvat voimaan heti ensi vuoden maaliskuun alusta. Hyvinvointipalveluiden rahoituspohjaa vahvistetaan lisäämällä mm. kuntien valtionosuuksia, hän kertasi.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat