Lipponen ei lähde hallitukseen

Paavo Lipponen ei lähde ministeriksi Jäätteenmäen hallitukseen.

SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen ei lähde Anneli Jäätteenmäen vetämään hallitukseen. Lipponen kertoi päätöksestään puoluevaltuuston kokouksessa. Lipponen aikoo jatkaa SDP:n puheenjohtajana puoluekokouskauden loppuun eli vuoteen 2005 saakka.

Lipponen ei kertonut tarkemmin tulevaisuuden suunnitelmistaan. Lipponen sanoi keskustelleensa asiasta hyvien tovereiden kanssa. -Asiaa perusteellisesti harkittuani olen tullut siihen tulokseen, että hakeudun tässä vaiheessa muihin kuin hallitustöihin, hän kertoi. Lipponen lupasi puolueen puheenjohtajana kuitenkin antaa täyden panoksen puoluetyöhön ja tukea täysillä hallitusta puolueesta.

Lipponen luonnehti hallitusneuvottelujen tulosta kokonaisuutena tyydyttäväksi. SDP:n saamat salkut ovat hänen mielestään merkittäviä ja vaativia. Hän kiitti Jäätteenmäkeä siitä, että tämä oli vetänyt hallitusneuvottelut aikataulussa. Hän korosti, että SDP antaa täyden tukensa uudella pääministerille ja hallitukselle. Hän muistutti samalla, että uudessakin hallituksessa on noudatettava sitä avointa ja keskinäiseen kunnioitukseen perustuvaa yhteistyökulttuuria, joka on ollut vallalla nykyisessäkin hallituksessa. Erityinen vastuu yhteistyön rakentamisesta kuuluu hänen mielestään pääministerille.

Puoluevaltuuston keskustelussa alkoi heti pahoittelu siitä, että puolueen puheenjohtaja ei lähde hallitukseen.

Jäätteenmäki ymmärtää Lipposta


Tuleva pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk.) ymmärtää Paavo Lipposta, kun tämä päätti jäädä hallituksen ulkopuolelle. Jäätteenmäki on vakuuttunut, että sekä Lipponen että SDP tukevat uuden hallituksen toimintaa.
Jäätteenmäki ei suoraan vastannut, milloin hän oli kuullut Lipposen päätöksestä. Keskustan puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä päättävät keskustan osallistumisesta hallitusyhteistyöhön. Päätöksen uskotaan olevan yksimielinen.

(MTV3-STT)

(Yhdeksän uutiset 14.04.2003).

(Yhdeksän uutiset 14.04.2003).

Lue myös:

    Uusimmat