Lipponen: Budjettiesitystä saatetaan muuttaa

Hallitus korjaa talousarvioesitystään marraskuussa, jos talouskehitys vaatii sitä, sanoi pääministeri Paavo Lipponen tänään. Talouden näkymät ovat muuttuneet entistä epävarmemmiksi viime viikon terrori-iskujen jälkeen. Lipponen myönsi, että iskut voivat saada vakavia seurauksia, mutta korosti, että Suomessa talouden perusta on vahva.

-Edellytykset uuteen nopeamman kasvun kauteen ovat olemassa. Niitä ei pidä vaarantaa poukkoilulla.
Opposition maltillinen esiintyminen eduskunnassa talousarvioesityksen lähetekeskustelussa on hyvä enne tässä suhteessa, Lipponen sanoi Palkansaajien tutkimuslaitoksen 30-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingissä.

Euroopan keskuspankin koronlaskupäätös on yksi rohkaisevista merkeistä. Nyt vastuu talouskasvun jatkumisesta on Euroopan hallituksilla. Lipponen muistutti, että Suomessa mikään kotimainen tekijä ei nyt ole pitkittämässä hitaan kasvun kautta. Kun ulkomaankauppa elpyy, kiihtyy kasvukin. Lisäksi kotitalouksien luottamus on säilynyt vahvana.

-On kysymys hitaamman kasvun kaudesta, ei lamasta, Lipponen luonnehti.

Hallitus pohtii muutenkin toimia luottamuksen ja työllisyyden parantamiseksi. Syksyllä, samalla kun talouden kehitystä arvioidaan, haetaan sopua työllisyyttä kohentavista toimista, Lipponen kertoi. Tämä sisältää sekä rakenteellisia uudistuksia että työllisyysvaroja. Palkkamaltti on edelleen tarpeen, Lipponen muistutti työmarkkinaosapuolia.

-Heikentyneet talousnäkymät eivät vaadi poikkeamaa talouspolitiikan linjasta. Työllisyyden parantumisen uhatessa hidastua on entistä tärkeämpää varmistua, että palkkakehitys pysyy talouden kestokyvyn puitteissa.

Lipponen vaati myös sitoutumista valtion velkataakan keventämiseen. Kun kasvu pääsee taas vauhtiin, on velanmaksun tahtia jälleen nostettava nykyistä nopeammaksi, jotta väestön ikääntymisestä syntyviin kuluihin pystytään vastaamaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat