Lipponen arvostelee telakkatukipäätöstä

Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) arvostelee komission toimintaa EU:n telakkatukipäätöksessä. Komission puheenjohtajalle Romano Prodille lähettämässään kirjeessä Lipponen sanoo Suomen pitävän ratkaisua erittäin valitettavana.

-On hyvin tunnettu tosiasia, ettei eurooppalaista kilpailukykyä paranneta tukipaketeilla, Lipponen kirjoittaa. Lipponen sanoi STT:lle Varsovassa, että tukiaisilla on taipumus levitä muillekin aloille ja vääristää kilpailua myös sellaisten alusten tuotannossa, jotka eivät ole tukien piirissä. Hän sanoi odottavansa kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäreen (sd.) esitystä, mutta piti selvänä, että Suomikin joutuu ottamaan tuet käyttöön.

Lipponen huomauttaa kirjeessään, että tukipäätöksen luoma poliittinen paine pakottaa myös tukia vastustaneet maat ottamaan ne käyttöön. Valtion kassasta maksetut tuet heikentävät julkisen talouden tasapainoa.

-Pienen maan kannalta, jolla on suhteellisen suuri telakkateollisuus, on hyvin valitettavaa, että komissio ei ottanut näitä näkökulmia huomioon laatiessaan ehdotuksiaan telakkatuesta, Lipponen kirjoittaa Prodille. Lipponen piti myös valitettavana, että EU:n toimet Etelä-Koreaa vastaan maailman kauppajärjestössä WTO:ssa viivästyvät, koska EU päätti kytkeä apumekanismin käyttöönoton ja kiistan viemisen WTO:n käsiteltäväksi.

Ranskan kanta ratkaisi

EU:n maatalousministerien kokous hyväksyi komission ehdottomat tuet virallisesti torstaina Luxemburgissa. Suomen lisäksi tukia vastustivat Britannia, Tanska, Ruotsi ja Hollanti, mutta maiden yhteenlasketut äänet eivät riittäneet torjumaan päätöstä. Ratkaisu varmistui, kun kävi ilmi että kantaansa harkinnut Ranska kannattaisi tukia.

Tukikatoksi on määritelty kuusi prosenttia. Ne on määrä ottaa käyttöön syksyllä, ellei neuvotteluissa Etelä-Korean kanssa edistytä ennen sitä.

Kirjeessään Lipponen muistuttaa EU:n ottaneen Lissabonin huippukokouksessa tavoitteekseen, että unionista tehtäisiin maailman kilpailukykyisin talous. Seuraavissa Tukholman ja Barcelonan huippukokouksissa EU-maat sitoutuivat vielä vähentämään valtion tukien tasoa. Tehty telakkatukipäätös sopii huonosti yhteen tämän tavoitteen kanssa, Lipponen toteaa kirjeessään.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat