Lintujen kevätmuutto normaalia aikaisempaa

Lintujen kevätvaellus kohti pohjoista on alkanut aikaisemmin kuin tavallisesti. Lämpimät säät ja suotuisasti puhaltavat tuulet tuovat jatkuvasti lisää lintuja ruokailemaan lumesta vapautuneille pelloille. Ensimmäinen Pääskynen on nähty Tampereella.

Tyrnävä Vuosi vuodelta lämpenevä sää aikaistaa lintujen kevätmuuttoa jopa viikoilla. Lintuharrastijien päiväkirjoista näkyy merkkejä asiasta.

- Lintuharrastajien havaintoarkistoista näkyykin semmoinen aikaistuminen parinkymmenen vuoden kuluessa. Metsähanhen kevätmuutto on aikaistunut ja ne henkilöt jotka täällä ovat havainnoineet jo 70-luvulla kertovat että linnut tulevat nykyään aikaisemmin, sanoo Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen varapuheenjohtaja Sami Timonen.

Suomeen virtaa koko ajan uusia joutsenparvia enemmän ja enemmän. Minkälaisia parvia bongari saattaa nähdä?

- Joutsenia tässä peltoalueella on parhaimmillaan varmaan yhdessä parvessa jopa 150-200 lintua, Timonen kertoo.

Aikaisiin muuttajiin kuuluu myös pieniä lintuja. Kiuruja on nähty jo kymmenittäin. Ja Västäräkki on nähty Oulussa. Eli kesään on enää vähäsen aikaa.

Lintujen bongaaminen on myös jatkossa helpompaa.

- Nyt on saatu aikaan ns. lintupalvelusysteemi joka on tietokonepohjainen ja jonne lintuharrastajat voivat laittaa lintuhavaintojaan. Ne voidaan saada sitten omaan matkapuhelimeen sen tietokoneen kautta ihan melkein online tietona, sanoo Timonen.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 05.04.2002)

Lue myös:

    Uusimmat