Lintuinfluenssa tarttui tiikereihin

Tiikerit kuolivat sen jälkeen, kun niille annettiin ruuaksi raakaa kanaa tiikerieläintarhassa Bangkokin itäpuolella.

Ainakin 31 ihmistä Kaakkois-Aasiassa tänä vuonna tappanut lintuinfluenssa on todennäköisesti tappanut myös 23 tiikeriä Thaimaan itäosassa. Asiasta kertovat maan hallituslähteet.

- Tänä aamuna saamani tiedon mukaan 23 tiikeriä on kuollut ja muita on sairastunut. Alustavien oireiden mukaan kyseessä on lintuinfluenssa, kertoo maan varapääministeri Chaturon Chaisang.

Tiikerit kuolivat sen jälkeen, kun niille annettiin ruuaksi raakaa kanaa Sri Rachan tiikerieläintarhassa Bangkokin itäpuolella. Eläintarhassa on kaikkiaan nelisensataa tiikeriä, joista noin 30 on kuollut tai sairastunut.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat