Lintsaavat europarlamentaarikot kuriin

EU-parlamentin puhemiehistö on päättänyt Strasbourgissa toimista, joilla parlamentaarikkojen poissaolot istunnoista pyritään saamaan kuriin.

Päätöksen mukaan ensi helmikuun alusta lähtien parlamentaarikot menettävät puolet päivärahastaan, jos he eivät ole läsnä joka toisessa päivittäisessä nimenhuutoäänestyksessä tai ovat poissa lainsäädäntöasioiden käsittelystä. Strasbourgin istunnoissa määräys koskee tiistain, keskiviikon ja torstain istuntoja ja Brysselissä torstain istuntoja.

Jos parlamentaarikko ei ole läsnä kuin puolessa istuntopiivistä, hän voi lisäksi menettää puolet yleisestä kulukorvauksestaan. 626-jäsenisestä parlamentista on liki säännöllisesti poissa puolisentoistasataa jäsentä. Tänään Strasbourgissa äänestämässä oli parhaimmillaan reilut 470 parlamentaarikkoa.

Puhemiehistö päätti myös osaksi perääntyä tv- ja valokuvaajia koskevista rajoituksistaan, joita tehtiin Brysselin uuden parlamentaarikkorakennuksen valmistuttua. Uuden päätöksen mukaan parlamentaarikkojen huoneissa voi kuvata heidän luvallaan ja läsnäollessaan.

Parlamentti aikoo myös parantaa suhteitaan tiedotusvälineisiin siten, että parlamentin puhemies pyrkii aloittamaan keskustelun EU-asioita seuraavien toimittajien järjestön edustajien kanssa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat