Linnunnimien alkuperä kansiin

Kustannusyhtiö Teoksen tänään julkaistu Linnun nimi -teos selvittää suomenkielisten linnunnimien alkuperää ja kehitystä.

Linnun nimen kirjoittaja, Turun yliopiston suomen kielen professori Kaisa Häkkinen kertoo kirjassaan, kuinka nimet ovat saaneet alkunsa ja miten ne ovat aikojen saatossa kääntyneet nykyisin tuntemiimme muotoihin. Suomen tämän hetken merkittävimpiin etymologeihin eli sanojen alkuperän tutkijoihin lukeutuvan Häkkisen tutkimukset kertovat esimerkiksi, että västäräkki on tunnettu aiemmin muun muassa nimellä kallonpotkottaja, storkilla on tarkoitettu haikaraa ja kärki-niminen lintu on nykypäivän tikka.

Yli 400-sivuisessa opuksessa on käytetty kuvituksena Helsingin yliopiston kirjastossa olevia von Wrightin veljesten lintumaalauksia, jotka on nyt saatu ensimmäistä kertaa yksiin kansiin.

Professori Häkkinen kertoo suomalaisten linnunnimien alkuperän olevan moninainen. Suurin osa nimistöstä on kuitenkin syntynyt lintujen ääntelyä jäljittelemällä.

- Kaikista vanhoista nimistä ei voi sanoa vuoren varmasti mistä ne tulevat. Olen kuitenkin laskenut, että suurin osa niistä on ihan selvästi ääntä jäljitteleviä nimiä, esimerkkeinä näistä voisi mainita vaikkapa sellaiset kuin kuikka, liro ja alli. Lisäksi on jonkin verran myös muista kielistä kääntämällä lainattuja nimiä, Häkkinen selvittää.

Jotkut nimistä ovat sellaisia, jotka ovat aluksi tarkoittaneet aivan toisenlaista lintua kuin nykykielessä. Esimerkiksi kerttu on vanhassa kansankielessä viitannut tikkaan tai palokärkeen, eikä pikkulintujen heimoon kuten nykyisin.

- Kerttu on erikoinen tapaus, koska se ei todellakaan ole tarkoittanut pikkulintua vaan kerttu esiintyy vanhassa kielessä joskus tikan ja palokärjen nimityksenä. Oikeastaan nimen taustalla on sellainen tarina, että kerttu on nainen, joka on muuttunut linnuksi. Mutta se on ihan oppitekoisesti annettu nimi. Henkilö, joka kerttu-nimen on ottanut käyttöön on William Nylander, ja luultavasti hän antoi nimen niille linnuille, jotka latinaksi olivat nimeltään sylvia. Sylvia on naisen nimi ja kerttu on naisen nimi, tässä on varmasti se yhteys, koska mitään muuta järkevää selitystä ei tunnu löytyvän.

Häkkisen mukaan lintujen nimistöstä löytyykin naisen nimiä, mutta miehet eivät ole lintujen nimiin samalla tavalla pesiytyneet. Professori kertoo, että syynä tähän lienee kansanperinne.

- Linnut ovat tällaisia pieniä, sieviä, hauskoja, kauniita, sirkuttavia olentoja niin kuin naisetkin parhaassa tapauksessa. Vaikka ei ole kovin yleistä, että linnulla ja naisella on sama nimi, on se yleisempää kuin että miehellä ja linnulla olisi sama nimi. Kyllä siinä jonkinlaista merkitysyhteyttä siis ehkä löytyy ja sitten tietysti vanhasta kansanperinteestä. Jos katsotaan Kalevalaa tai muuta sen tyyppistä runoutta, siellä naisia verrataan usein lintuihin ja puhutellaan ikään kuin lintuina. Esimerkiksi juuri Kalevalassa, jos kauniisti naisesta puhutaan, sanotaan häntä kauniiksi kanaseksi. Mutta se ei kyllä toimi nykyään enää, Häkkinen kuvaa.

Kielentutkijaa itseään miellyttävät nimet, joissa on käytetty hyväksi suomen kielen sananmuodostuksen mahdollisuuksia:

- Oma suosikkini voi olla sellainen näppärästi muodostettu nimi kuten esimerkiksi siepata-verbistä muodostettu sieppo tai riekkua-verbistä muodostettu riekko.

Häkkinen sanoo linnnunnimien kiinnostavan etymologia siksi, että nimistön muutokset kytkeytyvät paitsi lintutieteen ja lintukirjallisuuden kehitykseen myös suomen kirjakielen muuttumiseen. Samalla tarjoutuu hyvä tilaisuus tarkastella aikakauden ihmisten maailmankäsityksiä.

- Sanoja ymmärtää ihan toisella tavalla kun tietää kuinka vanhoja ne ovat ja mistä ne tulevat. Siinä pääsee ikään kuin sanan ja ajatuksen juurille, koska ajatteleva ihminenhän ne sanat on muodostanut. Ja hyvässä tapauksessa pääsee näkemään myös sen ajatusprosessin, joka sanan taustalla on.

(MTV3)