"Linnunlaulua matkivalla kännykällä voi olla järkyttävät seuraukset"

Linnunlaulua matkivat kännykkäsovellukset voivat aiheuttaa arvaamatonta haittaa luonnolle.

Brittiläisellä Dorset Wildlife Trust -sivustollatodetaan, että valokuvaajat ovat käyttäneet linnunlaulua matkivia sovelluksia houkutellakseen lintuja lähemmäksi kameraa.

Brownsea Islandin luonnonsuojelualueen hoitaja Chris Thain kertoo, että lintujen houkutteluun tarkoitetut laulusovellukset ovat yleistyneet, mutta niiden käyttö vaatisi opastusta.

- Uskon, että alueella vierailevat ihmiset järkyttyisivät, jos he tajuaisivat, minkälaista mahdollista häiriötä he aiheuttavat luonnolle. Meidän täytyy laittaa sana kiertämään, että tällaisten sovellusten käyttö ei ole suotavaa luonnonsuojelualueilla ja ne saattavat olla haitallisia herkille lajeille.

Luonnonsuojelujärjestö RSPB:n edustaja Tony Whitehead toteaa, että linnun laulun tallenteen toistaminen saattaa häiriinnyttää lintua niin, että se ei esimerkiksi huomaa ruokkia poikasiaan.

- Se on itsekästä eikä tällaisella toiminnalla kunnioiteta lintuja. Lintujen lisääntymisaikana ei koskaan saisi houkutella lintuja äänitallenteiden avulla, sanoo Whitehead.

Lue myös:

    Uusimmat