Lindsay Lohanin katastrofikierre: Valtio evää elokuvaroolin?

Näyttelijä Lindsay Lohan ei mahdollisesti pääse jatkamaan elokuvan tekoaan.

Kohunäyttelijä Lindsay Lohanin alamäelle ei näy loppua. Yhteiskuntapalvelua ruumishuoneelle suorittamaan määrätty nainen ei välttämättä pääsekään toteuttamaan mahdollista elämänsä valopilkahdusta. Merkittävän Elizabeth Taylorin roolin Lifetime biopic -elokuvassa saaneen Lohanin haave ei välttämättä tule toteen. Vaikka naista ei parhaillaan vireillä olevan oikeudenkäynnin myötä tuomittaisi vankilaan Yhdysvalloissa, astuu Kanadan valtio hänen esteekseen, kertoo EOnline.com.

Elokuvan kuvaukset pyörivät pitkälti Kanadassa, jonka lain mukaan Lohanin koruvarkausrikos on yhtä tuomittavaa maan rajojen sisäpuolella kuin Lohanin kotimaassa Yhdysvalloissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hän ei saa lupaa astua maan rajojen sisäpuolelle. Lohanin ainoaksi toivoksi jääkin Kanadan konsulaatti, jonka kautta hän voisi saada poikkeusluvan astua maahan. Muussa tapauksessa Lifetime biopic -projekti saa odottaa viisi vuotta, kunnes Lohanin maahantulokielto raukeaa.

Lohan varasti 2500 dollarin korun tammikuussa 2011. Kotona kärsityn vankeustuomion lisäksi hänet tuomittiin vankilaan ehdonalaisensa rikkomisesta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat