Lindhin murhaajalle elinkautinen

Ruotsin korkein oikeus on tuominnut Mijailo Mijailovicin elinkautiseen vankeuteen. Mijailovic haluaa suorittaa rangaistuksensa Serbia-Montenegrossa.

Ruotsin ulkoministerin Anna Lindhin surman monivaiheinen oikeusprosessi saatiin päätökseen tänään, kun korkein oikeus tuomitsi Mijailo Mijailovicin, 25, elinkautiseen vankeuteen murhasta. Samalla päättyi oikeudellinen pohdinta Mijailovicin mielentilasta.

Korkein oikeus muutti Svean hovioikeuden heinäkuista päätöstä tuomita Mijailovic murhasta oikeuspsykiatriseen hoitoon. Sitä ennen käräjäoikeus oli tuominnut Mijailovicin murhasta elinkautiseen vankeuteen.

Hovioikeus oli nojannut tuomiossaan sosiaalihallituksen oikeudellisen neuvoston lausuntoon, jonka mukaan Mijailovic oli vakavasti psyykkisesti sairas. Nyt korkein oikeus kuitenkin päätyi eri kannalle. Mijailovicin mielentilaa tutkineet lääkärit olivat keskenään erimielisiä. Varsinaisen mielentilatutkimuksen mukaan Mijailovic ei ollut vakavasti psyykkisesti sairas, mutta oikeudellisen neuvoston tilaaman asiantuntijalausunnon mukaan oli. Korkein oikeus oli pyytänyt lausunnon Mijailovicia viime aikoina seuranneelta ylilääkäriltä. Hänen mielestään Mijailovicin psyykkinen häiriö ei ollut vakava.

Lain tarkoittamalla tavalla vakavasti psyykkisesti sairas tuomitaan Ruotsissa vankeuden sijasta oikeuspsykiatriseen hoitoon. Korkein oikeus linjasi tuomiossa, että hoitotarpeen arviointi on tuomioistuimen tehtävä.

Vaikea ratkaisu

- Korkein oikeus on yrittänyt esittää selkeästi tapansa järkeillä. He toteavat myös, että on vaikeaa, kun on erisuuntaisia lausuntoja. He panevat paljon painoa niiden lääkärien lausunnoille, jotka ovat tarkkaillet Mijailovicia pidemmän aikaa, analysoi Tukholman yliopiston rikosoikeuden professori Madeleine Leijonhufvud STT:lle tutustuttuaan tuomioon.

Hän toivoo, että korkeimman oikeuden päätös toimii jonkinlaisena ohjenuorana ruotsalaisille tuomioistuimille vastaavissa tapauksissa.

- Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin harvoin samanlaisia. On erittäin vaikeaa luoda käytäntöä oikeudellisessa arvioinnissa, joka perustuu lääketieteellisiin diagnooseihin, Leijonhufvud sanoo.

Ratkaisevaa tuomion kannalta oli surmaamisaie. Mijailovic sanoi puukottaneensa ilman aikomusta tappaa. Jos aikomusta ei ole, teko ei ole murha. Tapa jolla hyökkäys tehtiin osoittaa korkeimman oikeuden mukaan, että Mijailovic oli joka tapauksessa välinpitämätön sen suhteen, kuoleeko Lindh. Tällöin teko on katsottava tarkoitukselliseksi, tuomiossa todetaan.

Ainakin 12 vuotta

Ruotsissa elinkautisvangit istuvat vankilassa lyhimmillään 12 vuotta, kertoo maan oikeusministeriön armoyksikön päällikkö Helena Gärdeblom. Rangaistuksen pituus on oikeusministeriön mukaan yleensä 18-25 vuotta ja siitä istutaan kaksi kolmasosaa.

Mijailovic on luopunut Ruotsin kansalaisuudesta ja on nyt vain Serbia-Montenegron kansalainen. Tämän hän teki asianajajansa Mikael Nilssonin mukaan, koska kokee itsensä uhatuksi Ruotsissa ja haluaa suorittaa rangaistuksensa Serbia-Montenegrossa.

- Ruotsi on luovuttanut useita henkilöitä kotimaihinsa kärsimään rangaistusta. On syytä uskoa, että niin käy tässäkin tapauksessa, Leijonhufvud arvelee.

Hänen mukaansa periaate on, että tuomion pituus on sama ulkomailla kuin kotimaassa.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 02.12.2004)

Lue myös:

    Uusimmat