Mainos

Lindfors: Veroalella ei vielä kateta tupopöytää

Metallityöväen liiton sihteerin Erik Lindforsin mukaan pelkkä toive siitä, että tehdyt veroratkaisut riittävät monivuotisen tupon synnyttämiseen, on epärealistinen haave.

-Jos hallitus haluaa maltillista tulopolitiikkaa, on sen myös sitouduttava aitoihin neuvotteluihin työmarkkinaosapuolten kanssa.

Näissä neuvotteluissa hallituksella pitää olla muitakin pelimerkkejä kuin vain päätetty veroale, Lindfors totesi tänään Rokualla Metallin Oulun piirin retkeilypäivillä. Lindforsin mukaan suurimman osan reaalitulon kasvusta tulee muodostua palkankorotuksista.

-Perusteluna tälle on se, että talous on jo pitkään kehittynyt myönteisesti ja erityisesti teollisuuden yritykset ovat tehneet hyvää tulosta. Osa voitoista on nyt suunnattava palkankorotuksina työntekijöille, Lindfors sanoi. Li

Lindforsin mukaan myös kansantalouden tulonjaon oikaiseminen työtulojen suuntaan puoltaa todellisia palkankorotuksia, jotka työnantajat maksavat. Lindforsin mukaan Metallityöväen liitto tavoittelee ensisijaisesti keskitettyä tulopoliittista ratkaisua.

-Olemme kuitenkin liittokokouspäätöksellä selkeästi ilmoittaneet, että valmistaudumme myös liittokohtaisen kierroksen käymiseen, Lindfors muistutti.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.