Lindén siirtäisi digi-tv:n aloituksen ensi vuoteen

Kulttuuriministeri Suvi Lindén haluaisi siirtää digitaalisten televisiolähetysten aloituksen ensi vuoteen.

Tällä hetkellä voimassa olevien päätösten mukaan digi-tv -lähetysten on määrä alkaa jo ensi elokuussa. Kulttuuriministeri Lindenin mielestä aloittamiselle voitaisiin antaa lisäaikaa ensi vuoteen. Syyksi hän mainitee hankkeeseen liittyvät epävarmuustekijät. Lindénin mielestä siirto on parempi vaihtoehto kuin vaara epäonnistumisesta koko hankkeen aloituksessa.

Kulttuuriministeri Suvi Lindén sanoo MTV:n uutisille nyt ensimmäisenä suoraan, että koko digi-tv:n aloitus pitäisi siirtää kerralla ensi vuoteen.

Digi-tv:n aloitusongelmat liittyvät sekä tekniikkaan että sisältöön. Suomessa on tarkoitus ottaa käyttöön kaikkein uusin tekniikka, jonka vaatimat laitteet tulevat myyntiin vasta syksyllä. Samaa tekniikkaa havitteleva Irlanti, on jo päättänyt vuoden lisäajasta.

-Selvä päätös siitä, että siirretään ja kumminkin riittävästi eteenpäin. Se että keskustelua on ollut muutamista

Lindén uskoo digi-tv:n siältöjen merkitykseen

kuukausista, mutta 2-3 kuukaudella ei varmasti vielä näitä ongelmia ratkaista jotka ovat syynä tämän keskustelun liikkeelle lähdölle, sanoo Lindén.

Sisällölle painoa

Hallituksen sisältötuotantotyöryhmää johtava kulttuuriministeri, korostaa myös sisältöjen merkitystä. Tarjonnan pitää alusta lähtien olla kunnossa, jotta katsojat yleensä ostaisivat viiden ja puolen tuhannen markan lisälaitteen.

-Ennekaikkea miksi suomalainen hankkii tämän ditaalisen laitteen tai television on se, että tarjolla on jotakin aivan uutta, ei pelkästään tv-ohjelmia vaan myös erilaisia interaktiiviisia palveluita.
-jos kansalaisilla on ikäänkuin epäluulo tai usko katoaa tähän digitaaliseen televisioon niin näitä laitteita ei sitten varmasti hankita.

Lindenin mielestä siirtopäätös on tehtävä pikavauhtia, jotta nykyinen epävarmuus poistuisi. Saman tien digi-tv:lle pitäisi määritellä ensi vuodelle selkeä uusi aloituspäivä. Se että nykyinen aloituspäivä perustuu lakiin, ei Lindenin mielestä ole ongelma. Linden olisi valmis vaikka lain muutokseen

Eteneekö Lindenin esitys, riippuu nyt lähinnä viestintäministeri Olli-Pekka Heinosesta ja hallituksen viestintäpoliittisesta ministerivaliokunnasta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat