Lindén: Kyrön pidätys raju toimenpide

Kultturiministeri Suvi Lindénin mielestä hiihdon entisen päävalmentajan Kari-Pekka Kyrön pidätys on raju toimenpide.

Lindénin mukaan Lahden dopinsotkuja tutkitaan monella rintamalla. Lindén patistaa lajiliittoja entistä tiukempaan doping valvontaan.

Maastohiihdon entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö on edelleen pidätettynä. Keskusrikospoliisi pidätti Kyrön maanantaina kotoaan Jyväskylästä. Keskusrikospoliisi nouti samalla hiihtoliiton kirjanpidon viimeisen neljän vuoden ajalta.

Kyröä epäillään salakuljetuksesta. Keskusrikospoliisin apulaispäällikkö Kauko Aaltomaan mukaan tutkinta kohdistuu myös aikaan ennen Lahden MM-kisoja.

Tarkempia yksityiskohtia salakuljetuksesta poliisi ei kuitenkaan kerro. Maanantaisen pidätyksen jälkeen Kyröä on kuulusteltu, ja kuulustelu jatkuu edelleen. Jatkotoimet selviävät lähiaikoina. Mahdollisen vangitsemisvaatimuksen poliisi tekee huomiseen puoleen päivään mennessä. Aaltomaan mukaan vangitsemista ei ole kuitenkaan vielä pohdittu, sillä tutkimukset ovat kesken.

-Asia pitää tutkia ja ratkaista sitten lain mukaan ja tilanteen edellyttämällä tavalla. Nyt on vaikea ennakoida jatkoa. Aaltomaa kertoo, että tutkimuksissa otetaan huomioon myös mahdollinen väärä ilmianto STT:n doping-jutun yhteydessä.

-Ja tässähän on vielä muitakin asioita, mm. Lahden kisojen lääkerikosasia, joka on edelleen tutkinnassa. -Salakuljetus on nimenomaan se asia, mitä tässä nyt tutkitaan, mutta asioillahan on aina eri näkökulmia, sanoo Aaltomaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat