Lilius: Kukaan ei painostanut luopumaan korotuksista

Fortum ilmoitti aiemmin korottavansa sähkön hintaa jopa 15:lla prosentilla, mikä herätti asiakkaat vaihtamaan sähkön tarjoajaa.

Fortum peruuttaa sähkön hinnankorotuksen, kertoo johtaja Erkki Kari-Koskinen. Syynä on hänen mukaansa viime päivien kehitys markkinoilla. Sähkön tukkuhinta on viime päivinä laskenut yli 10 prosenttia.

Fortum kertoi asiakkaille ilmoitetun hinnankorotuksen peruuttamisesta toistaiseksi tiistaina iltapäivällä annetulla tiedotteella. Fortumin ilmoitus hintojen korottamisesta synnytti laajan julkisen keskustelun.

Sähkön tukkuhinta kääntyi koko vuoden jatkuneen nousun jälkeen marraskuun lopulla voimakkaaseen laskuun. Kari-Koskisen mukaan Fortum päätti sen johdosta olla toistaiseksi toteuttamatta ensi vuoden alkuun ilmoitettua hinnankorotusta.

-Nykyisen lain määrittämä hinnanmuutosten ilmoitustapa voi valitettavasti aiheuttaa tällaisia tilanteita, jotka ovat harmillisia kaikille osapuolille, sanoi Kari-Koskinen.

Hinnanmuutoksista on ilmoitettava asiakkaille kirjallisesti viimeistään kuukautta ennen voimaantuloa. Kun kyse on sadoistatuhansista asiakkaista, menee kaikkien kirjeiden laatimiseen Kari-Koskisen mukaan pitkälti toista kuukautta aikaa. Kun lähitulevaisuuden tukkuhinta on kääntynyt voimakkaaseen laskuun, olemme luonnollisesti valmiita arvioimaan tilanteen uudelleen, hän sanoi.

Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius tähdentää yhtiön päättäneen luopua täysin itsenäisesti suunnitelluista hinnankorotuksista. Hänen mukaansa kukaan ei pakottanut yhtiötä tilanteen uuteen arvioon. Kuluttajien arvostelun lisäksi yhtiö on joutunut joidenkin poliitikkojen arvostelun kohteeksi.

Hänen mukaansa muutos johtuu sähkön tukkuhinnan voimakkaasta laskusta. Hän muistuttaa, että korotuksista päätettiin 6-7 viikkoa sitten ja silloin korotustarve oli välttämätön.

Sähkön hintavertailussa ennätyksellisesti käyttäjiä

Fortumin ja joidenkin pienempien sähköyhtiöiden hinnankorotusilmoitukset ovat vetäneet Energiamarkkinaviraston hintavertailuun ennätysmäärän kävijöitä. Eilen viraston nettisivujen hintavertailussa tehtiin noin 43 600 hakua.

Edellinen ennätys oli helmikuulta. Silloin yhden päivän aikana tehtiin noin 41 500 hakua. Tänään noin kello 16.15 mennessä sivuilla oli tehty lähes 30 600 hintavertailua.

Pekkarinen iloitsi Fortumin hinnankorotuksen peruutuksesta

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen on tyytyväinen siihen, että sähköyhtiö Fortum peruutti aikomansa hinnankorotukset. Ministeri korosti, ettei hän puuttunut saati aikonut puutua Fortumin hinnoitteluun.

- Tervehdin yhtiön päätöstä ilolla. Valtio ei ole vaikuttanut Fortumin hintapolitiikkaan, ja se olisi suuri virhe, jos pörssiyhtiön hinnanasetantaan puututtaisiin, Pekkarinen sanoi.

Ministerin mielestä kansalaisten informaatiota sähkömarkkinoiden toiminnasta on lisättävä. Samaa mieltä olivat myös Pekkarisen tavanneet sähköyhtiöt. Pekkarisen koollekutsumaan tapaamiseen osallistuivat Fortumin, Vattenfallin, Helsingin Energian, Tampereen sähkölaitoksen, Kymppivoiman ja Vatajankosken Sähkön johtajat.

- Olimme yhtä mieltä siitä, että on tarpeen parantaa sitä informaatiota, mikä sähköyhtiön on annettava hinnanmuutostilanteessa, Pekkarinen sanoo.

Jatkoharkintaan jää se, ohjeistaako ministeriö uudella tavalla sitä, mitä sähköyhtiöiden pitää kertoa hintoja korottaessaan. Ennallaan pysyy kuitenkin se, että asiakkaiden on saatava tieto korotuksista kuukautta aikaisemmin.

Pekkarinen haluaa myös parantaa kansalaisten mahdollisuuksia kilpailuttaa sähköyhtiöitä. Ministeriö alkaa yhdessä Energiamarkkinaviraston kanssa parantaa jo nyt viraston nettisivuilla olevia vertailupalveluja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat