Lilius: Fortumia ei jaeta

Energiakonserni Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius sanoo, ettei yhtiö suunnittele jakautumista takaisin kahteen yhtiöön.

Toimitusjohtaja Mikael Lilius sanoo Kauppalehden haastattelussa, että Fortumia ei jaeta. Fortum syntyi kaksi vuotta sitten, kun Imatran Voima ja Neste yhdistyivät. Liliuksen mukaan jakamisen seurauksena syntyisi kaksi taloudellisesti heikkoa yritystä.

Kahden toimialan yhdistäminen ja Fortumin alamaissa rämpinyt osakekurssi ovat herättäneet keskustelua, että yhtiö pitäisi jakaa. Fortumin osakkeen hinta on pysynyt pitkään Helsingin pörssissä alle parin vuoden takaisen listautumishinnan.

Fortumin suurin omistaja on Suomen valtio noin70 prosentin osuudella, mutta valtio kaavailee omistuksensa supistamista lähes kolmannekseen. Mikael Lilius aloitti Fortumin toimitusjohtajana syyskuussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat