Liki 50 Isisin sieppaamaa turkkilaista vapaaksi

Äärijärjestö Isisin sieppaamat turkkilaiset ovat päässeet vapaiksi, kertoo Turkin pääministeri Ahmet Davutoglu.

Pääministerin mukaan maan turvallisuuspalvelu on tuonut panttivankeina olleet takaisin Turkkiin. Kaikki vapautetut ovat hyvässä kunnossa, Davutoglu kertoo.  

Turkin presidentti Tayyip Erdogan sanoi turkkilaisen televisiokanavan mukaan, että siepatuista ei maksettu lunnaita. Erdogan kertoi, että vapautusoperaatiota on suunniteltu tarkoin etukäteen.  

Isis sieppasi kesäkuussa 49 turkkilaista Turkin konsulaatista Irakin Mosulissa. Siepattujen joukossa oli muun muassa diplomaatteja, sotilaita ja lapsia.  

Sotilasliitto Natoon kuuluva Turkki on aiemmin sanonut, ettei halua panttivankien takia eturintamaan Yhdysvaltojen kokoamassa liittoumassa, joka yrittää tuhota Isisin.  
Yhdysvallat on tehnyt lukuisia ilmaiskuja Isisiä vastaan elokuun puolivälistä alkaen. Eilen Ranska teki ilmaiskun ensimmäisenä eurooppalaisena maana.

Isis on saanut vallattua suuria alueita Irakissa ja Syyriassa. Joidenkin arvioiden mukaan äärijärjestöllä voisi olla jopa 30000 taistelijaa.  

Järjestö on jatkanut hyökkäyksiään. Kansainvälisen ihmisoikeusjärjestön mukaan Syyrian yöllisissä yhteenotoissa on kuollut ainakin 18 Isisin taistelijaa. 

Lue myös:

    Uusimmat