Yli 120 uimaria sairastunut Sipoossa – myös Mikkelissä useilla oireita

Sipoossa Pilvijärven uimavedestä sairastuneita on yli 120.

Porvoon terveysviranomaisten mukaan suurin osa vatsataudin saaneista on sairastunut tällä viikolla.  

Sipoon taudinaiheuttajaa ei vielä tiedetä. Kolibakteeri ei ole tulosten mukaan taudin aiheuttaja. Vedestä on otettu noro- ja adenovirusnäytteet.  

Pilvijärvessä uimista ei suositella.  

– Norovirus leviää helposti paikoissa, joissa on paljon ihmisiä ja joissa hygieniaolosuhteet eivät ole kauhean hyvät. Todennäköistä on, että ulostetta on päässyt veteen, sillä lasten pidätyskyky ei ole samanlainen kuin aikuisilla, sanoo Porvoon kaupungin eläinlääkäri, hygieenikko Seija Heikkinen.  

Heikkisen mukaan vaippaikäisten pyllyä ei saisi pestä järvivedellä siten, että vesi pääsee takaisin järveen levittämään mahdollista virusta.    

Myös Mikkelissä reilut parikymmentä uimaria on tällä viikolla raportoinut vatsavaivoista uituaan Launialan uimarannalla. Kaupunki kehottaa välttämään tuolla rannalla uimista.   

Järven vesinäytteet ovat olleet normaalit. Tilannetta seurataan kaupungissa.  

Oulussa puolestaan seudun ympäristötoimi kieltää toistaiseksi uimisen Lämsänjärvessä. Järven uimarannan vedestä on todettu vatsatautia aiheuttavia noro- ja adenoviruksia. 

Lue myös:

    Uusimmat