Likainen vesi tappaa 1,5 miljoonaa lasta vuodessa

Jos perheellä ei ole käytössä kunnollista kaivoa, lapset saattavat joutua kuluttamaan suuren osan ajastaan vedenkantoon.

Likainen vesi tappaa edelleen puolitoista miljoona lasta vuodessa, vaikka yhä useampi kehitysmaiden asukas on saanut käyttöönsä puhdasta vettä. Kelvollista vettä joi toissa vuonna 83 prosenttia maailman asukkaista, ilmenee YK:n lastenjärjestön Unicefin julkaisemista tilastoista.

- Puhdas vesi ja viemäröinti ovat välttämättömiä ravitsemuksen parantamiseksi, lapsi- ja äitikuolleisuuden vähentämiseksi ja tautien torjumiseksi, muistuttaa järjestön pääjohtaja Ann Veneman.

Jos perheellä ei ole käytössään esimerkiksi kunnollista kaivoa, lapset saattavat joutua kuluttamaan suuren osan ajastaan veden kantamiseen. Tämä voi estää varsinkin tyttöjen koulunkäynnin.

Ilman toimivaa viemäröintiä elää yli kaksi viidesosaa maailman ihmisistä. Viemäreitä on kuitenkin rakennettu viime vuosina nopeaa tahtia etenkin Itä-ja Etelä-Aasiaan.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat