Liitto: Irtisanova Kemira näyttää surkeaa esimerkkiä

Suunnitelluista irtisanomisista ilmoittanut Kemira näyttää surkeaa esimerkkiä, eikä piittaa hallituksen työllisyystavoitteista, sanoo Teollisuusalojen ammattiliiton puheenjohtaja Timo Vallittu.

Hänen mielestään elinkeinoelämä sai kehysriihessä suuren verohelpotuksen, jonka tavoitteena oli saada Suomeen investointeja ja uusia työpaikkoja.

– Kemira on osittain valtionyhtiö. Jos ei edes yhtiö, jossa on merkittävä valtio-omistus, halua kulkea hallituksen viitoittamaa tietä, mitä sitten tekevät täysin yksityisomistuksessa olevat yhtiöt, Vallittu kysyy.

Kemikaaliyhtiö kertoi tänään aloittavansa yt-neuvottelut, jotka saattavat johtaa kaikkien 60 Vaasan työntekijän irtisanomiseen. Tuotanto kaupungissa on tarkoitus lopettaa vuoden loppuun mennessä.

Prosessikemikaalien tuotantoa ollaan siirtämässä suurempiin yksiköihin. Yhtiö laskee saavansa ratkaisusta viiden miljoonan euron vuotuiset säästöt. Lisäksi Kemira aikoo perustaa palvelukeskuksen Gdanskiin Puolaan. Tämä johtaisi monien tukitehtävien keskittämiseen ja yt-neuvotteluihin. Vaikutuksen piirissä olisi noin 210 työpaikkaa, joista 80 Suomessa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat