Liikenteeseen joulurauha

Liikenteeseen on julistettu tänään joulurauha. Liikkuva poliisi antoi ensimmäistä kertaa valtakunnallisen hyvän joulun julistuksen Rovaniemellä.

Liikkuvan poliisin päällikkö, poliisineuvos Kari Rantala toivoi julistuksessa, että jokainen ajoneuvon kuljettaja tuntisi vastuunsa, noudattaisi liikennesääntöjä ja kunnioittaisi muita liikkujia. Lisäksi Rantala toivoi liikenneturvallisuudessa tapahtuneen myönteisen kehityksen jatkuvan myös ensi vuoden puolella.

Liikennekuolemia on kuluvana vuonna ollut selvästi vähemmän kuin edellisenä. Huolestuttavaa on kuitenkin kevyen liikenteen ja ennen kaikkea jalankulkijoiden suuri määrä surmansa saaneiden joukossa.

Maantiet säästyvät pahoilta ruuhkilta

Maanteiden joulusta on tulossa tänä vuonna pitkä ja ruuhkaton. Tiehallinto ja liikkuva poliisi ennakoivat, että joululiikenne alkaa jo tänä viikonloppuna ja jatkuu alkuviikolle.

- Aika rauhallinen se tulee olemaan, koska liikenne jakautuu nyt monelle päivälle. Välttämättä mitään yksittäistä ruuhkahuippua ei tule ollenkaan, arvioi liikkuvan poliisin tiedottaja, ylikonstaapeli Jussi Pohjonen.

Lasten koulujen päättyminen lauantaina sysää jo monet perheet tienpäälle lauantaina ja sunnuntaina. Vilkkainta Pohjonen arvioi liikenteen olevan tiistaina eli aatonaattona iltapäivällä. Eniten liikennettä kulkee Helsingistä poisvievillä teillä, erityisesti nelostiellä.

Paluuliikenne taas ajoittuu tapaninpäivän iltapäivään ja alkuiltaan. Joulun vietosta palaavia riittää myös sunnuntaille ja uudelle vuodellekin. Pohjonen uskoo, että paluuliikenteestä tulee vielä menoliikennettäkin rauhallisempi.

Kyse ei Pohjosen mielestä ole vain pyhäpäivien osumisesta viikonlopun kupeeseen, vaan ihmisten liikkumistottumuksetkin ovat muuttuneet.

- Ei ole enää totaalista ruuhkahuippua, vaan ihmiset liikkuvat pitkin pyhiä.

Rapa lentää

Pohjonen muistuttaa autoilijoita varaamaan aikaa ja malttia jouluteille. Lisäksi auton kunto olisi tarkistettava.

- Pitää myös huolehtia, että on lasinpesunestettä ja pesulaitteet autossa on kunnossa. Nyt on etelässä synkkää ja mustaa ja rapa lentää.

Sää on muutenkin syytä huomioida. Esimerkiksi Etelä-Suomeen on luvattu sateita jouluviikoksi.

- Autoilijoiden kannattaa ottaa huomioon, että keliolosuhteet vaihtelevat nyt Suomessa, jos pitkän matkan menee, niin lähtöpäässä saattaa olla eri kelit kuin määränpäässä.

Pelkkä pimeyskin nostaa autoilijoiden vahingonvaaran Tiehallinnon mukaan kaksinkertaiseksi. Tiehallinto opastaakin autoilijoita käyttämään tunnin matkaan kymmenen minuuttia kesää enemmän.

-Viime joulu meni mahdottoman hyvin, eikä tullut mitään vakavia onnettomuuksia, Pohjonen muistaa.

Autoilijoiden apuna jouluteillä liikkuvat myös Autoliiton vapaaehtoiset. Operaatio Lumihiutaleen aikana teillä partioi vajaat 200 tiepalvelunaista ja -miestä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat