Liikenteeseen ja palveluihin muutoksia jouluna

Joulunpyhät tuovat normaaliin tapaan aikataulumuutoksia liikenteeseen ja palveluihin.

Joulupäivänä kaupat ovat kiinni. Tapaninpäivänä pinta-alaltaan alle 400 neliömetrin suuruiset päivittäistavarakaupat saavat olla auki neljä tuntia klo 8:n ja 18:n välillä. Aukiolorajoitukset eivät koske huoltoasemia, kioskeja, kaikkein pienimpiä kauppoja eivätkä haja-asutusaluetta.

Alkot ja pankin avaavat ovensa seuraavan kerran joulun pyhien jälkeen 27.12. Postit avaavat ovensa jälleen torstaina 27.12.

Kauppojen ja muiden liikeyritysten yhteydessä sijaitsevat yrittäjien hoitamat postit palvelevat joulun aikaan omien aukioloaikojen mukaan.

Rautateillä lisävuoroja

Junaliikenne käynnistyy jälleen joulupäivänä puolenpäivän jälkeen.

Tapaninpäivänä junat kulkevat sunnuntaiaikataulun mukaan, mutta liikenteessä on lisävuoroja. Ylimääräisiä vuoroja ajetaan myös joulun ja uudenvuoden välipäivinä, muuten välipäivien liikenne ajetaan pääosin normaalisti.

Tarkat tiedot joululiikenteessä ajettavista vuoroista saa VR:n internetsivuilta www.vr.fi ja aikataulukirjoista. Lisäksi VR:n puhelinpalvelu vastaa numerossa 060041900.

Bussien kaukovuoroista tarkempaa tietoa asemilta

Kaukoliikenteen bussivuoroissa varsinkin pikavuoroliikennettä on tarjolla rajoitetusti joulupäivänä. Joulupäivän vuorot voidaan olla kokonaan ajamatta. Tapaninpäivänä ajetaan puolestaan pyhävuorot (S ja SS).

Matkahuollosta muistutetaan, että joulunajan bussiliikenteessä on aikaisempien vuosien tapan paljon liikennöitsijäkohtaisia ja alueellisia eroja.

Aikataulut on hyvä tarkistaa paikkakunnan bussiasemalta, Matkahuollon valtakunnallisesta aikatauluneuvonnasta numerosta 02004000 ja internetsivuilta www.matkahuolto.fi.

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenne poikkeusaikatauluilla

Joulupäivänä pääkaupunkiseudun seutuliikenteen sekä Espoon, Vantaan ja Keravan busseista ajetaan vain osaa linjoista tavallista harvemmalla vuorovälillä. Tapaninpäivänä ajetaan sunnuntain aikataulujen mukaan.

Seutuliikenteen sekä Espoon, Vantaan ja Keravan bussien joulun ja uudenvuoden erikoisaikatauluja saa busseista ja internetistä osoitteesta www.ytv.fi.

Joulupäivänä lähijunaliiketeen junat alkavat kulkea harvennetun sunnuntaiaikataulun mukaan hieman ennen puoltapäivää.

Tapaninpäivänä liikennöidään pääosin sunnuntain aikataulujen mukaan. Tapaninpäivän vastaisena yönä on joitakin peruutuksia verrattuna normaaliin sunnuntaihin.

Helsingin sisäisen liikenteen aikatauluissa muutoksia

Suomenlinnan lautta kulkee normaalisti koko joulun. Bussi 11 Herttoniemestä Korkeasaareen ja palvelulinja P7 eivät liikennöi lainkaan.

Joulupäivänä bussit, metrot ja raitiovaunut noudattavat sunnuntaiaikataulua, mutta aloittavat liikennöinnin noin kello 11. Tapaninpäivänä 26.12. on sunnuntailiikenne.

Aamuyön lähtöjä linjoilla 85N-97N ei ajeta eikä 01N-09N-linjoja liikennöidä jouluaaton, joulupäivän ja tapaninpäivän jälkeisenä yönä.

Tiedotteita joulupäivän ensimmäisistä lähdöistä saa busseista ja raitiovaunuista sekä HKL:n Rautatientorin ja Itäkeskuksen palvelupisteistä.

Autoilijoita palvelevat Autoliiton partiot

Omalla autolla liikkuvien pulmissa auttavat Autoliiton Operaatio Lumihiutaleen vapaaehtoiset tiepartiot. Teknistä apua annetaan 24 tuntia vuorokaudessa kaikkialla Suomessa.

Yhteyden partioihin saa numerosta 02008080.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat