Liikenteen lisäys tuonut teille huonokuntoisia rekkoja

Vaalimaalla järjestetyssä tehovalvontaoperaatiossa löydettiin jopa täysin jarruttomia perävaunuja. Lähes kolmannes ajoneuvoyhdistelmistä käännytettiin rajalta vakavan teknisen vian vuoksi.

Suomen ja Venäjän rajaliikenteessä liikkuu huonokuntoisia ja jopa vaarallisia ajoneuvoyhdistelmiä.

Vaalimaalla tehdyssä tehoiskussa tarkastettiin 140 ajoneuvoyhdistelmää, joista 45 eli lähes kolmannes käännytettiin rajalta takaisin vakavan teknisen vian vuoksi. Liikkuvan poliisin mukaan kyseessä ei ole läpileikkaus ulkomaisesta rekkakalustosta, koska valvonnan kohteeksi valittiin nimenomaan vanhoja ja huonokuntoisia ajoneuvoja.

Vuosi sitten tehdyssä valvontaiskussa ajoneuvoja tarkastettiin suunnilleen sama määrä. Tuolloin 38 ajoneuvoa käännytettiin.

Rajan ylittävä raskas liikenne on lisääntynyt tänä vuonna kymmenisen prosenttia. Liikkuvan poliisin mukaan tämä on yksi syy siihen, että huonokuntoiset ja liikenteeseen soveltumattomat ajoneuvot täydentävät kuljetustarvetta.

Liikkuvan poliisin Etelä-Suomen osasto valvoi raskasta liikennettä Vaalimaalla 10.-12. joulukuuta yhdessä tullin, Rajavartiolaitoksen sekä katsastusmiesten kanssa yhtäjaksoisesti noin 40 tunnin ajan. Tarkastuksessa keskityttiin erityisesti jarrujen ja renkaiden kuntoon.

Vaalimaan raja-aseman raskaasta liikenteestä yli 90 prosenttia on Venäjällä rekisteröityjä ajoneuvoja. Lähes kaikissa käännytetyissä ajoneuvoyhdistelmissä oli jokin jarrujen toimintaan liittyvä vika. Tarkastuksessa löydettiin jopa täysin jarruttomia perävaunuja. Jotkut renkaat olivat niin kuluneita, että räjähtämisen vaara oli ilmeinen. Rangaistusvaatimuksia kirjoitettiin yhteensä 59.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat