Liikennevaliokunta hyväksyi uuden porrastuksen TV-yhtiöiden maksuun

Eduskunta muuttaa kaupallisilta televisioyhtiöiltä Yleisradion toiminnan rahoittamiseksi perittävää toimilupamaksua. Asia varmistui käytännössä pitkälle tänään, kun liikennevaliokunta hyväksyi mietintönsä hallituksen lakiesityksestä.

Toimilupamaksua peritään yrityksiltä, joiden liikevaihto ylittää 20 miljoonaa markkaa. Lakiesitystä muutetaan niin, että progressiivinen maksuasteikko päättyy jo 60 miljoonan markan liikevaihdossa. Sen ylittävästä osasta maksu on 24,5 prosenttia. Hallituksen esityksessä maksuprosentti nousi asteittain aina 800 miljoonan markan liikevaihtoon asti.

Käytännössä muutos lähentää MTV:lle ja Ruutuneloselle lankeavaa laskua. Liikennevaliokunta toteaa asiantuntijalausuntoihin viitaten, että eri yrityksiin erisuuruisena kohdistuvaa maksua pidetään kilpailua vääristävänä.

Kaupalliset radioyhtiöt joutuvat maksamaan toimilupamaksua vasta vuoden 2004 alusta lähtien, kun hallitus oli esittänyt sitä jo ensi vuodesta. Käytännössä maksu olisi koskenut ensi vuonna vain valtakunnallista Novaa. Yleisradion tärkeimpänä rahoituslähteenä säilyvät jatkossakin television katsojilta perittävät maksut.

Julkisissa laitoksissa kuten esimerkiksi vanhainkodeissa riittää jatkossakin yksi lupa, toisin kuin hallitus oli esittänyt. Valiokunnan mielestä tiukennus olisi johtanut helposti kohtuuttomuuksiin.

Liikennevaliokunta esittää lain saatteeksi lausumaa siitä, että toimiluvan maksuprosentteja on tarkistettava heti, jos maksuja kertyy ennakoitua vähemmän. Hallitukselta patistellaan myös selvitystä radio- ja TV-toiminnan digitalisoinnin rahoituksesta. Valiokunnan mietintö hyväksyttiin lähes yksimielisesti. Raimo Vistbacka (per.s.) ja Klaus Bremer (r./sit.) ovat jättämässä siihen vastalauseensa.

Täysistunnon käsittelyyn radio- ja televisiolaki tulee heti syysistuntokauden alussa syyskuussa.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat