Liikenneturva: 80-lätkä vähensi vakavia onnettomuuksia melkein puolella

Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Sirpa Rajalin harkitsisi 80-kilometrin lätkän palauttamista nuorten kuljettajien autoihin. Ainakaan nykymalli ei hänen mielestään toimi. Suomessa on viime aikoina tapahtunut runsaasti nuorten kuskien vakavia liikenneonnettomuuksia, joiden syynä on ollut raju ylinopeus. Viimeksi viikonloppuna 25-vuotias tamperelaiskuljettaja kuoli ylinopeuden seurauksena.

- 80-kilometrin lätkän palauttamista olisi perusteltua harkita, koska nuorten onnettomuuksia ei ole kyetty vähentämään, mutta se ei tietenkään ole ainoa vastaus nuorten kaahaamiseen, sanoo Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Sirpa Rajalin.

Rajalin tutki vuonna 2000 sitä, miten lätkän poistaminen vaikutti nuorten liikennekäyttäytymiseen. Hän vertasi nuorten onnettomuuksia kolme vuotta ennen ja jälkeen lätkän poistamisen. Kahdeksankympin lätkä oli käytössä Suomessa v. 1972 - 1996.

- Lätkän poistamisesta seurasi, että nuorten liikenteessä tapahtuvat henkilövahingot, joista suurin osa muodostuu näistä vakavista loukkaantumisista, ne lisääntyivät noin 40 prosenttia. Lätkä sai pidettyä kaikkien uusien, kokemattomien kuljettajien nopeuden alhaisemmalla tasolla, perustelee Rajalin.

Suurin osa nuorista noudattaa sääntöjä

Rajalinin mielestä lätkä ei tietenkään auta asiaa, jos kuljettaja haluaa välttämättä kaahata liikenteessä. On kuitenkin paljon nuoria, suurin osa, jotka haluavat noudattaa sääntöjä ja toimia normien mukaisesti.

- Kun nopeus oli säädetty nuorilla kuskeilla vain kahdeksaankymppiin ja säännön rikkomisesta oli kovat seuraamukset, niin se todellakin puri nuoriin kuljettajiin.

Aikoinaan 80-kilometrin lätkän poistamista perusteltiin sillä, että Suomessa ei ole paljon teitä, joilla saa ajaa yli 80 kilometriä tunnissa, etenkään talvella. Silloin kuviteltiin, että riittää, jos nuorelta otetaan kortti määräajaksi pois, jos he jäävät kaksi kertaa kiinni liikennerikkomuksesta vuoden aikana.

- Otettiin käyttöön riskikuljettajien ohjausjärjestelmä, jonka mukaan ensimmäisen rikkomuksen jälkeen tulee huomautus kotiin ja toisen rikkomuksen jälkeen on puhuttelu ja silloin yleensä jo kortti lähtee. Silloin siis ajateltiin, että tämä korvaisi aiemman. Nyt näyttää siltä, ettei se riittänyt, sillä nuorten vakavat vahingot ovat vain lisääntyneet, Rajalin kertoo.

Myös suomalaisten mielipiteitä lätkän palauttamisesta on tutkittu. Aamulehden Taloustutkimuksella teettämä kysely kertoo, että peräti 70 prosenttia suomalaisista kannattaa 80-kilometrin lätkän palauttamista nuorille kuljettajille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat