Lakko toteutuu – liikennekaaos uhkaa Helsinkiä huomenna

Lakko vaikuttaa yli 200 000 ihmiseen 2:08

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton huomiselle kaavailema lakko toteutuu.

Ratkaisu Palmian yhtiöittämisestä jäi pöydälle kaupunginhallituksen kokousessa, mutta JHL ilmoitti jo aiemmin, ettei se peru huomista lakkoa Helsingissä siitäkään huolimatta, että Palmia-asia jäisi pöydälle.

Pääkaupunkiseudulle saattaa muodostua pahoja ruuhkia työnseisauksen vuoksi, koska se pysäyttää raitio- ja metroliikenteen Helsingissä yhdeksi päiväksi. Työnseisauksen arvioidaan vaikuttavan jopa 200 000 ihmisen liikkumiseen. 

Liikenneviraston mukaan liikenteen sujuvuuden vuoksi on tärkeää, ettei puuttuvaa metro- tai raitiovuoroa korvattaisi omalla autolla, vaan pyrittäisiin käyttämään korvaavia joukkoliikennevälineitä.

Bussiliikenteeseen on luvassa huomiseksi lisävuoroja. Myös lähijunat kulkevat normaalisti.

– Jos työnseisaus toteutuu, niin monet Helsingin pääväylät tulevat ruuhkautumaan merkittävästi, kertoo liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen.

Pahiten ruuhkautuvia väyliä ovat Itäväylä, Sörnäisten rantatie, Hämeentie, Mäkelänkatu, Koskelantie, Kustaa Vaasan tie, Lahdenväylä ja Tuusulanväylä. Ruuhkat tulisivat vaikuttamaan merkittävästi myös satama-alueiden ja kantakaupungin tieliikenteeseen.

Lue myös:

    Uusimmat