Liikanen: Viron EU-jäsenyys muidenkin Baltian maiden etu

EU-komissaari Erkki Liikasen mielestä on myös muiden Baltian maiden etu, jos Viro hyväksytään unioniin ensimmäisten Itä-Euroopan maiden joukossa.

Liikasen mukaan Viron puolesta puhuvat toimiva markkinatalous ja ulkomaankaupan vapauttaminen. Hän kuitenkin muistutti, että suomalaiset rahoittavat huomattavan osan maan kauppataseen alijäämästä. Tätä Liikanen ei näe kestävänä ratkaisuna.

EU:n laajenemisen itään Liikanen uskoo olevan edessä ennen pitkää.
-Kustannukset ovat lyhyessä aikataulussa suuret, mutta edut pitkällä aikavälillä kiistattomat, Liikanen sanoi Mikkelissä pidetyssä Etelä-Savon EU-seminaarissa tänään. Uusien jäsenmaiden mukaantulo rokottaa vanhojen jäsenmaiden osuuksia rakennerahastoista. Liikasen mukaan ainoastaan Saksan, Espanjan ja Suomen osuudet lisääntyvät leikkauksista huolimatta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat