Liikanen tuki voimalla EKP:n jättielvytystä

Euroopan keskuspankin neuvosto ei äänestänyt historiallisista velkapaperiostoista, mutta päätöksen ajoituksesta oli erimielisyyttä.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan viisi neuvoston jäsentä halusi lykätä päätöksiä vielä eteenpäin.

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen sanoo MTV:n haastattelussa, että hän oli aktiivisesti ajamassa EKP:n päätöksiä.

- Olen erittäin tyytyväinen, että kykenimme tekemään isoja päätöksiä Euroopan talouden tukemiseksi, Liikanen sanoo.

Yli tuhannen miljardin euron velkapaperiostojen uskotaan vauhdittavan inflaatiota, saamaan rahan liikkeelle ja pitämään pitkät korot alhaalla. Euron voimakas heikkeneminen jatkui tänään.

- Eurooppalaisen talouden ja kilpailukyvyn edellytykset paranevat. Euro on heikentynyt jonkin verran ja näin todennäköisesti jatkuu, Liikanen sanoo.

Kansalliset keskuspankit toteuttavat EKP:n velkapaperiostoja. Suomen Pankin taseessa on ensi vuoden syksyllä arviolta 15 miljardia euroa Suomen valtionvelkoja.

- Luotamme, että Suomen päättäjät huolehtivat valtion maksukyvystä. Lainat hoidetaan ja korot sekä lyhennykset maksetaan, Liikanen sanoo.

Liikanen viestittää päättäjille, että EKP on tehnyt isoja päätöksiä, nyt on poliitikkojen vuoro ryhtyä uudistuksiin.


Lue myös:

    Uusimmat