Liikanen: Julkisessa taloudessa tarvitaan korjaustoimia

Valtion ja koko julkisen talouden vakauttaminen edellyttää Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen mukaan tulojen ja menojen uudelleenarviointia. Vaikka julkisen talouden vaje on lähtenyt hitaasti supistumaan kesän aikana, se ei Liikasen mukaan poistu yksin talouskasvun avulla.

Suomen talouden elpyminen taantumasta käynnistyi loppukevään aikana. Kasvu jatkui ennakkotietojen mukaan ripeänä myös heinä-syyskuussa, vaikka hidastuikin hieman, sanoi Liikanen Suomen Pankin tiedotustilaisuudessa.

- Meneillään olevan kriisin opetus on, että julkinen talous kannattaa pitää kunnossa. Vajeet tulevat säilymään pitkään. Niiden korjaaminen on työlästä ja hidasta, totesi Liikanen.

Kreikan ja Irlannin tukiratkaisut tehtiin Liikasen mukaan, jotta finanssikriisin aiheuttama kierre ei alkaisi uudestaan. Hän korosti, että jokaisen maan on itse tehtävä ne toimet, jotka tarvitaan talouden korjaamiseksi.

- Luototuksella tuetaan vakautusta. Poliittiset ratkaisut tavoitteiden saavuttamiseksi jokaisen maan on tehtävä itse, korosti Liikanen.

Euroalueen valvonta tiukemmaksi

Kriisi osoitti Liikasen mukaan myös, että Euroopan talouden hallintajärjestelmää on vahvistettava.

- Sanktioiden pitää olla selkeämpiä, melkein automaattisia, jotta järjestelmään ei tule muutoksia, sanoi Liikanen. Hän muistutti että Euroopan keskuspankki vastusti jo 2004-2005 vakaus- ja kasvusopimuksen laimentamista.

Suomen Pankin rahoitusjärjestelmän vakausraportin mukaan suomalaispankit ovat selvinneet rahoitus- ja talouskriisistä vähäisin kolhuin. Taantuman aiheuttamat luottotappiot näyttäisivät jäävän vähäisiksi. Pankkien vakavaraisuus on pysynyt vahvana.

Suomalaisten pankkien ja muiden rahoituslaitosten suorat riskit Euroopan velkaantuneimmissa maissa ovat vakausraportin mukaan suhteellisen pienet.

Velkakriisin pitkittyminen tai kärjistyminen edelleen heikentäisi vakausraportin mukaan myös Suomen taloutta. Vaikutukset näkyisivät vientikysynnän heikentymisenä sekä mahdollisesti rahoitusmarkkinoiden toiminnan häiriintymisenä uudelleen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat