Liikanen: Inflaatiossa samoja piirteitä kuin 70-luvulla

Suomen nykyisessä inflaatiokehityksessä on samoja piirteitä kuin 1970-luvulla, varoittaa Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. 70-luvulla kuluttajahintojen nousu oli energiakriisin vuoksi pitkälti toistakymmentä prosenttia useina vuosina peräkkäin. Myös työllisyys heikkeni.

Suomen vuosi-inflaatio on tuoreimman lukeman mukaan 3,9 prosenttia. Liikanen pitää tavoitteena inflaation painamista jälleen kahteen prosenttiin. Hän uskoo, että siihen voidaan päästä vuonna 2010.

Liikanen muistuttaa Keskisuomalaisessa myös siitä, että Suomen palkankorotusvauhti voi jatkuessaan vaikuttaa työllisyyteen. Hän pitää tärkeänä, että palkkoja koordinoidaan jatkossakin valtakunnallisella tasolla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat