Liikanen: EU-maiden maksuja ei voi lisätä

Mikkelissä tänään puhunut komissaari Erkki Liikanen sanoo, että ainakin 11 EU:n jäsenmaata on sitä mieltä, ettei jäsenmaitten maksuja EU:lle voida missään tapauksessa lisätä nykyisestä. Tämän takia EU:n tulojen katto on säilytettävä nykyisellä tasolla, mikä tarkoittaa 1,27 prosenttia kansantuotteesta.

-Jotta varoja voitaisiin siirtää EU:n laajenemiseen, täytyy nykyisen 15 jäsenmaan osuuden EU:n menoista laskea. Ehdotuksemme perustuu sille, että näiden 15:n osuus laskee ja vapautuva osuus on se, joka jää uusille jäsenmaille, sanoo Liikanen. Ennusteet talouden kasvusta on tehty hänen mukaansa noin 2,5 prosentin perusteella.

-Tämä yhtälö toimii vielä, vaikka se jäisi kahteen prosenttiin, Liikanen sanoo. EU:n laajetessa 500 miljoonan kansalaisen yhteisöksi, voidaan laajentumisen haasteissa Liikasen mielestä nähdä kolme suurta kysymystä. Ensimmäinen on, että jäsenyyttä hakeneiden maiden on kyettävä täyttämään EU:n vaatimukset, eli niissä täytyy olla vakiintunut demokratia ja toimivat ihmisoikeusjärjestelmät. Toinen suuri haaste on toimiva oikeusjärjestelmä. Kolmas suuri ongelma on kansalaisyhteiskunnan perustan puuttuminen.

-Toimiva yhteiskunta edellyttää toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. Näissä kolmessa haasteessa hakijamailla on valtava työ edessä ja sitä työtä EU pyrkii tukemaan, Liikanen sanoo. Tukea annetaan Phare-ohjelmalla, johon käytetään noin miljardi ecua vuodessa. Se on jaettu niin, että kolmannes suunnataan yhteiskunnan rakentamiseen näissä maissa. On myös käynnistetty kummiohjelma, jossa pyritään siirtämään EU:n keskeisten alueiden virkamiehiä näihin maihin koulutustyöhön 2-3 vuoden sopimuksilla.

Tarkoituksena on myös rakentaa sellainen taloudellinen ohjelma, jossa Länsi-Eurooppa auttaa Keski- ja Itä-Euroopan maita saavuttamaan sen taloudellisen perustason, jota EU-jäsenyys edellyttää.
-Suuret ongelmat liittyvät ennen kaikkea ympäristöön ja liikenteeseen. EU:n ympäristönormien saavuttaminen Keski- ja Itä-Euroopan maissa vaatii miljardeja ja taas miljardeja. Jäsenyyteen valmentavan strategian tehtävä onkin tukea erilaisia investointeja, jotka parantavat näiden maiden ympäristön ja liikenteen tilaa. Tämän vuoksi Agenda 2000:n suuri tehtävä on vapauttaa varoja Keski- ja Itä-Euroopan uudelleen rakentamiseen, sanoo Liikanen.

Suuren haasteen tuo Liikasen mukaan myös se, etteivät EU:n politiikat ole sellaisia, joihin nämä maat voisivat luontevasti nykyisellään liittyä. Jos Keski- ja Itä-Euroopan maat liittyvät suoraan EU:n maatalouspolitiikan osaksi, merkitsee se radikaalia maataloustulon nousua näissä maissa.
-Tarvitaan maatalousreformi, jossa pyritään supistamaan hintatasojen eroja. Se tarkoittaa, että EU:n täytyy siirtyä kohti maailmanmarkkinoiden hintatasoa.

Liikasen mukaan maatalousmenojen katon on säilyttävä EU:ssa nykyisellään ja menot on pyrittävä pitämään sen alapuolella. -Vuoden 2000 jälkeen kasvua aiheutuisi siitä, että maatalousreformi merkitsee hintojen alentamista ja sitä kautta viljelijöille tulonmenetyksiä, jotka korvataan osittain EU:n budjetin kautta. Agenda 2000:n esitys perustuu keskeisiltä osilta kolmeen osaan: viljan ja naudanlihan osalta maailmanmarkkinahintatasoon ja maidon osalta hintataso laskisi 15 prosenttia. -EU:n maatalousreformi maksaa noin neljä miljardia euroa, kuluttajahyödyt ovat tietysti vielä tätäkin suuremmat, Liikanen muistuttaa.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat