"Liian monessa ottelussa on typeriä aikuisia, jotka käyttäytyvät huonosti"

Palloliiton Kaakkois-Suomen piirin avoin kirje vanhemmille on nostanut tapetille aikuisten arveluttavan käytöksen jalkapallojunnujen peleissä.

Piirijohtaja Veijo Vainikan mukaan häiriökäyttäytyminen otteluissa ei ole mikään jokapäiväinen ongelma, vaan tapaukset ovat lähinnä yksittäisiä. Vaikka ongelmia esiintyy harvakseen, ovat nämäkin tapaukset Vainikan mukaan silti liikaa.

– Kaiken kaikkiaan tilanne kenttien laidalla on vuosien varrella parantunut. Toki ihan liian monessa ottelussa on yksittäisiä typeriä aikuisia, jotka käyttäytyvät huonosti, Vainikka toteaa MTV Uutisille.

Vainikan mukaan tyypillinen ongelmatilanne ottelussa saa yleensä alkunsa yksittäisestä tapahtumasta, esimerkiksi taklauksesta, josta käytävä sanailu karkaa sitten lapasesta.

Otteluissa on muun muassa alennuttu tasolle, jossa vastajoukkueen valmentajaa on nimitelty läskiksi. Tai peleissä on jopa ryhdytty uhoamaan, että ”katsotaan pelin jälkeen, kuka on kuka”.

Mitä aikuiset edellä, sitä lapset ja nuoret perässä?

Aikuisia opastava kirje sai Vainikan mukaan alkunsa kahden, 12-vuotiaiden ja 15-vuotiaiden poikien pelin tapahtumista, joihin ei löytynyt kurinpitovaliokunnassa muuta ratkaisua.

Aiheeseen puuttuminen on kirvoittanut todella paljon palautetta. Palautteen mukaan ongelma ei koske pelkästään juniorijalkapalloa.

– Palautetta kaiken kaikkiaan on tullut hirvittävästi ja 99,9 prosenttia tästä on ollut positiivista. Ja palautetta on tullut useammasta muustakin lajista kuin jalkapallosta, Vainikka kertoo.

– Että kyllä siellä vanhemmat ja muut toimijat kokevat, että tämä on kaikkien joukkuelajien ongelma: tunne kun nousee, niin järkitaso tipahtaa.

Vainikan mukaan ongelmaan puuttuminen on tärkeää jo siksikin, että lapset ja nuoret ottavat helposti mallia aikuisten käytöksestä.

– Pahasti pelkään, että se myös tarttuu junnuihin, ja kyllä ainakin siinä meidän 15-vuotiaiden pelissä tapahtui kentälläkin kaikenlaista, Vainikka toteaa.

– Kyllä se on valitettavasti niin, että jos siellä kentän laidalla menee kovin pahasti yli, niin se heijastuu myös sinne kentälle.

Lue myös:

    Uusimmat