Liha- ja kalatiskit melko moitteettomia Helsingissä

Ruokakauppojen kala- ja lihatiskejä hoidetaan pääosin hyvin, selviää Helsingin ympäristökeskuksen tarkastuskertomuksista. STT kävi läpi kaikki vähittäismyymälöitä koskevat tarkastusraportit vuosilta 2008 ja 2009, eikä suuria epäkohtia toiminnassa löytynyt.

- Jotain huomautettavaa kohteissa on melkein aina. Pakkokeinoja joudutaan sen sijaan käyttämään vain harvoin. Esimerkiksi myymälän väliaikaiseen sulkemiseen johtanutta tilannetta en edes muista, selvittää johtava terveystarkastaja Leea Kultanen.

Huomautuksia raporttien mukaan on jaeltukin runsaasti, mutta ne saattavat koskea esimerkiksi pesupisteiden sijoittelua, päähineettömyyttä tai siivoustarvikkeiden säilytystä.

Ikävä ja melko yleinen puute on se, että pakkaamatonta lihaa käsitteleviltä työntekijöiltä puuttuu salmonella- tai hygieniaosaamistodistukset tai niiden kopioita ei säilytetä työpaikalla.

Broilerin käsittelyssä paikoin puutteita

Joissain broileria grillaavissa kaupoissa lihan käsittelyyn ei ole varattu tarpeeksi hyvin muusta toiminnasta eristettyä tilaa.

- Kun broileria paistetaan, siitä syntyy elintarvikkeiden saastumisvaara, jos paistonestettä pääsee tihkumaan muihin ruokiin. Paistolle pitää varata riittävästi käsittely- ja pesutilaa, terveystarkastaja Leea Kultanen sanoo.

Kalaa käsittelevissä myyntipisteissä leikkuulautoja on kehotettu uusimaan tai vähintään hiomaan hygieniasyistä. Paikoin palvelutiskien ja kylmiöiden seinät ja lattiat olivat likaisia.

Kalojen ja lihojen säilytyslämpötilat ovat tarkastusten perusteella pääosin kunnossa, mutta niitä ei välttämättä seurata tarpeeksi tiuhaan omavalvonnassa.

Vakavilta rikkeiltä ei kokonaan säästytty

Muutamissa tapauksissa Helsingin ympäristöterveysyksikön tarkastajat ovat kuitenkin joutuneet kovistelemaan kauppiaita jatkuvasti. Eräälle pienehkölle kaupalle jouduttiin asettamaan 20 000 euron uhkasakko, koska lukuisia epäkohtia ei useista kehotuksista huolimatta saatu korjattua.

Kaupan myyntitiloissa esimerkiksi oli useita pinttyneen likaisia ja rikkinäisiä kohtia, kalatuotteita pidettiin liian lämpimässä ja omavalvonta oli täysin puutteellista. Lisäksi myymälä määrättiin lopettamaan jauhelihan ja maksan jauhaminen, koska se ei pystynyt järjestämään tarvittavia tiloja eikä välineitä.

Muissa vakavammissa tapauksissa ei tarvinnut turvautua uhkasakkoon. Puutteet esimerkiksi broilerin ja muun lihan käsittelyssä on ilmeisesti korjattu tai prosessi on vielä kesken.

Helsinki peilaa koko maan tilannetta

STT pyysi luettavakseen raportteja myös useista muista Suomen suurista kaupungeista. Ne kuitenkin selvittävät edelleen, ovatko asiakirjat julkisia.

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ylitarkastaja Maria Sjöman sanoo, että Helsingin tilanne kuvaa erittäin todennäköisesti tilannetta myös muualla Suomessa. Helsingissä oma ongelmansa ovat tosin etniset ruokakaupat, joiden toiminnassa tarkastajilla on ollut usein huomautettavaa.

Täysin suoria johtopäätöksiä kala- ja lihatiskien hygieniatasosta ei tarkastusraporttien perusteella pysty tekemään, koska tarkastuksia joudutaan Helsingissäkin priorisoimaan rajusti.

- Kun tarkastukset tulivat yrityksille maksullisiksi, on esimerkiksi Helsinki netonnut niistä vuosittain noin 300 000 euroa. Tällä hetkellä rahat valuvat kaupungin pohjattomaan kaivoon, eikä niitä saa suoraan käyttää valvonnan tehostamiseen, Leea Kultanen kritisoi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat