Liha-ala kokoontuu huomenna kriisikokoukseen

Lihan tuottaminen ei ole kannattavaa Suomessa.

Rehujen voimakas hinnannousu on romahduttanut kotimaisen lihantuotannon kannattavuuden. Osa sianlihan kasvattajista on lopettanut porsaiden hankkimisen, koska rehuviljasta saa paremman hinnan myymällä.

Sikojen ruokkiminen on nyt lähes kaksi kertaa kalliimpaa kuin vuosi sitten, mutta tuottajalle maksettava korvaus on jämähtänyt paikoilleen. Kaupan valttina hintaneuvotteluissa on ulkomaisella tuontilihalla uhkailu.

Ongelma ei koske vain Suomea, vaan liha-ala on sekaisin koko Euroopassa. Vahva euro on hyydyttänyt viennin ja kasvumarkkina Kiina pyrkii olemaan lihantuotannossa omavarainen. Edessä voikin olla tuotannon supistuksia, sanoo Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Pasi Holm.

- Eurooppalaiset tuottajat eivät ole nyt kilpailukykyisiä maailmanmarkkinoilla.

Tuotantoketjun ongelmat ovat kärjistyneet siihen, että osa lihatilallisista ei enää ota porsaita vastaan. Ongelma siinä on se, että porsaita kuitenkin tuotetaan vakiomäärä ja jonnekin ne pitäisi saada kasvamaan.

Tuottajien mielestä lihatalot tukehtuvat keskinäiseen kampitteluun ja kauppa vetää niitä kuin pässiä narusta.

- Tuntuu että riittäisi ulkomainen kilpailu, että ei täällä kotimaassa tarvitsisi enää verissäpäin kilpailla, sanoo renkolainen sikatilallinen Timo Valaja.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila on kutsunut huomiseksi koolle kaupan, lihatalojen ja tuottajien edustajat pohtimaan ratkaisua ongelmaan.

Lue myös:

    Uusimmat