Liettuan presidentti Suomessa

Liettuan presidentti Valdas Adamkus ja rouva Alma Adamkiene ovat aloittaneet tänään kaksipäiväisen työvierailunsa Suomessa.

Liettuan presidenttipari saapui Suomeen presidentti Martti Ahtisaaren kutsusta.

Lipponen ja Liettuan presidentti Adamkus tapasivat tänään

Pääministeri Paavo Lipponen ja Liettuan presidentti Valdas Adamkus tapasivat tänään iltapäivällä pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa.

Keskusteluissa Liettuan presidentti Adamkus antoi varauksettoman tukensa EU:n pohjoiselle ulottuvuudelle. Hän myös kertoi Venäjän tilanteen vaikutuksesta maansa talouteen. Suomea Adamkus kiitti maamme avusta rajavalvonta- ja ympäristöyhteistyössä. Hän toivoi Suomen ja Liettuan välisten kaupallisten ja taloudellisten suhteiden laajentuvan nykyisestä. Tunnin kestäneessä tapaamisessa oli esillä lisäksi EU:n laajeneminen.

Lisää virallisia keskusteluja huomenna

Presidenttien viralliset keskustelut käydään huomenna aamupäivällä. Keskeisin aihe on Euroopan yhdentyminen, minkä lisäksi käsitellään Itämeren alueen yhteistyötä sekä Suomen ja Liettuan kahdenvälisiä suhteita.

Huomenna allekirjoitetaan myös Suomen ja Liettuan välinen kulttuurisopimus ja maantieliikennesopimus. Kulttuurisopimuksen tavoitteena on lisätä yhteistyötä kulttuurin, opetuksen ja tieteen aloilla. Adamkus käy lisäksi eduskunnassa ja osallistuu puhemies Riitta Uosukaisen tarjoamalle lounaalle.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat