Liettualaismies aikoo uida yli Itämeren

Kokenut uimari Vidmantas Urbonas haluaa tempauksellaan kiinnittää huomiota saastuneen Itämeren tilaan.

Entinen triathlonmestari Vidmantas Urbonas aloittaa sunnuntaina melkoisen urakan: liettualainen aikoo uida Ruotsin itärannikolta Kalmarista Itämeren yli aina Latvian Pavilostaan saakka.

Matkaa uinnille kertyy noin 200 kilometriä ja sen kestoksi on arvioitu 4-8 päivää - säästä riippuen.

Uintireissu alkaa leppoisasti seitsemän kilometrin etapilla Öölannin saarelle. Seuraavaksi vuorossa on jo haastavampi, yli 50 kilometrin matka Gotlantiin.

Gotlannista alkaa uinnin viimeinen ja rankin vaihe: noin 145 kilometrin matka avomeren poikki Latvian rannikolle.

Suhteellisen vilpoisalta merivedeltä Urbonas aikoo suojautua erikoisvalmisteisella uima-asulla ja ihoon levitettävillä voiteilla. Lisävoimia liettualainen hankkii pysähtymällä tunnin välein lepäämään ja nauttimaan muun muassa energiajuomaa ja teetä.

Urbonas haluaa tempauksellaan kiinnittää huomiota saastuneen Itämeren tilaan, joka on hänen mukaansa "katastrofaalinen".

Liettualainen on kunnostautunut pitkillä uintimatkoilla aiemminkin: vuonna 1999 hän ui kahdeksassa päivässä 460 kilomerin matkan pitkin Niemenjokea Liettuassa.

Viime vuoden yritys uida 33 kilometriä leveän Englannin kanaalin poikki piti kuitenkin keskeyttää liian korkeiden aaltojen takia.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat