Liettualaiset laiskasti EU-uurnilla

Liettualaiset alkoivat äänestää lauantaina laiskasti maan EU-jäsenyydestä. Vajaat parikymmentä prosenttia äänioikeutetuista oli käynyt äänestämässä lauantaina 12 ensimmäisen tunnin aikana, mikä on selvästi odotettua vähemmän.

Keskusvaalilautakunta vetosi äänestäjiin äänestysprosentin nostamiseksi, kun vaalihuoneistot avautuvat jälleen sunnuntaina. Uurnille pitää saada vähintään puolet 2,6 miljoonasta äänioikeutetusta, jotta tulosta voitaisiin pitää pätevänä.

-Tilanne näyttää melko huolestuttavalta. Kansanäänestyksen tulos jää kyseenalaiseksi, jos vaalihuoneistoissa on yhtä hiljaista viimeisenä äänestyspäivänä kuin lauantaina, arvioi keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Zenonas Vaigauskasas.

Kyllä-äänten voittoa on sinänsä pidetty selvänä: kaksi kolmasosaa liettualaisista kannattaa maan liittymistä EU:hun. -Äänestyksen tuloksesta ei ole epäselvyyttä. Matalasta äänestysaktiivisuudesta olemme kuitenkin hieman huolissamme, sanoi Liettuan EU-neuvottelija Petras Austrevicius.

Viime presidentinvaaleissa vain 52 prosenttia liettualaisista lähti vaaliuurnille. Parlamenttivaaleissa äänestysinto jäi niin ikään matalaksi, 59 prosenttiin. Keskusvaalilautakunnan mukaan vasta vajaat parikymmentä prosenttia äänioikeutetuista oli käynyt äänestämässä lauantaina 12 ensimmäisen tunnin aikana, mikä on selvästi odotettua vähemmän. Ennakkoon äänensä on antanut 7,6 prosenttia äänioikeutetuista.

Presidentti Rolandas Paksas on kiertänyt maata kehottaen kansalaisia äänestämään. -Maamme tulevaisuus on vaakalaudalla, on hänen viestinsä. Liettuan hallitus on varoittanut, ettei sillä ole varasuunnitelmaa, jos äänestysprosentti jää liian alhaiseksi.

Hallituslähteiden mukaan liettualaiset voisivat joutua odottamaan seuraavaa äänestysmahdollisuuttaan EU:sta vuoteen 2007. Paikalliset tiedotusvälineet kuitenkin ennakoivat, että uusi äänestys järjestettäisiin jo syksyllä.
Liettua on neljäs EU-hakijamaa, jossa kansanäänestys järjestetään. Malta, Slovenia ja Unkari ovat jo sanoneet kyllä jäsenyydelle.

(MTV3 - STT- AFP - Reuters - DPA)

Lue myös:

    Uusimmat