Lietolaiskanalan omistajille sakkoja eläinsuojelurikoksesta

Turunseudun käräjäoikeus on tuominnut kanalaa pitäneen lietolaispariskunnan sakkoihin eläinsuojelurikoksesta. Lisäksi he saivat siipikarjan pitokiellon vuoden 2010 loppuun asti.

Kanalaa pitänyt lietolaispariskunnan tuomittiin sakkoihin eläinsuojelurikoksesta. Molemmat saivat 60 päiväsakkoa, josta miehelle kertyi yhteensä 1140 euroa ja naiselle 360 euroa. Lisäksi oikeus määräsi heille siipikarjan pitokiellon vuoden 2010 loppuun asti.

Pariskunta on pitänyt kanalaa vuodesta 1975 asti. Lain edellyttämissä tarkastuksissa ei aikaisemmin ole havaittu mitään huomauttamista.

Eläinsuojelutarkastaja löysi viime elokuun puolivälissä munantuotantoon keskittyneestä häkkikanalasta nälkiintyneitä ja kuolleita kanoja, joita lajitoverit olivat nälissään nokkineet. Siivous oli laiminlyöty niin, että lantaa oli kertynyt kanalan lattioille ja häkkien pohjaan asti. Lisäksi kanalan valaistus ja ilmanvaihto oli puutteellisesti järjestetty, ja osassa häkeistä oli liikaa kanoja. Vain osa kuolleista kanoista oli korjattu pois.

Yhteensä kanalassa on tämän vuoden aikana ollut 23 000 täysikasvuista kanaa. Tarkastajan käyntiä edeltävänä päivänä kanalaan oli lisäksi tuotu yli 6000 neliviikkoista nuorikkokanaa.

Eläinsuojeluvalvojan ja eläinlääkärin arvion mukaan 20-50 prosenttia kanalan kanoista oli kuollut ravinnon puutteen ja huonojen olosuhteiden vuoksi.

Lääninhallituksen määräämistä pelastusyrityksistä huolimatta kanalan oloja ei saatu kuntoon, ja henkiin jääneet noin 10 000 kanaa jouduttiin lopettamaan elokuun lopulla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat