Lieksalaiselle poliisille potkut

Pohjois-Karjalan poliisilaitos on irtisanonut kahdesti rattijuopumukseen ja virkavelvollisuuden rikkomiseen syyllistyneen lieksalaisen vanhemman konstaapelin, koska poliisimiehen teot ovat olleet omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon ja poliisin toiminnan yleiseen uskottavuuteen.

Vanhempi konstaapeli oli marraskuussa 2008 saapunut työvuoroonsa työpaikalleen nautittuaan ennen ajoa alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus ajon jälkeen on ollut 1,74 promillea. Nurmeksen käräjäoikeus tuomitsi poliisimiehen helmikuussa 2009 törkeästä rattijuopumuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta vankeusrangaistukseen.

Poliisimies syyllistyi vastaavanlaiseen tekoon heinäkuussa 2007. Tällöin hän oli kuljettanut liikenteessä henkilöautoa nautittuaan ennen ajoa alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus on ajon jälkeen ollut vähintään 0,5 promillea. Poliisimies oli lisäksi hoitanut työtehtäviään poliisilaitoksen palvelupäivystäjänä alkoholin vaikutuksen alaisena.

Nurmeksen käräjäoikeus tuomitsi lokakuussa 2007 poliisimiehen rattijuopumuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkorangaistukseen. Poliisilaitos erotti tuolloin poliisimiehen virantoimituksesta kahdeksi kuukaudeksi.

Poliisilain mukaan poliisimiehen on virassa ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei hänen käyttäytymisensä ole omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat