Liechtensteinin pankkitiedot ja eettinen ongelma

Saksan tiedustelupalvelu BND osti tammikuussa 2006 runsaalla neljällä miljoonalla eurolla neljä tietokonelevykettä, joilla on noin 1400 ihmisen tilitietoja ja yli 4000:n erilaisen säätiön edunsaajaa.

Myyjä on LGT-pankin ex-työntekijä Heinrich Kieber. Hän on varastanut tiedot työnantajaltaan pankin antaman tiedotteen mukaan vuonna 2002.

Liechtensteinilainen syyttäjä kertoo Forbes-lehdessä, että Kieber tuomittiin tietovarkaudesta, kiristyksen yrityksestä ja tähän juttuun kuulumattomasta Espanjassa tehdystä petoksesta vuonna 2004 kolmen vuoden ehdolliseen rangaistukseen. Kieber palautti pankille levykkeet, mutta epäilemättä piti itsellään kopiot.

Kiristyksen yritys liittyi siihen, että Kieber uhkasi antaa levykkeitä eteenpäin, jos häntä ei armahdeta petosjutussa.

Saksassa veropetosepäilyjen takia on tehty kymmeniä kotietsintöjä. Suddeutche Zeitungin mukaan Saksan viranomaisilla on tilitietoja myös toisesta liechtensteinilaispankista.

Kieber asuu tiettävästi Australiassa uuden henkilöllisyyden turvin.

Nyt Suomeen.

Suomen viranomaiset aikovat pyytää Saksasta kaikki levykkeellä olevat suomalaisnimet. Tarkoituksena on tietysti päästä kiinni veronkiertäjiin.

Kuviossa päästään mielenkiintoiseen "tarkoitus pyhittää keinot" -pohdintaan. Unohdetaan Kieberin ja Saksan tiedustelupalvelun moraali ja pohditaan tilannetta suomalaisesta näkökulmasta.

Suomen viranomaiset siis tietävät, että kyseiset tiedot on hankittu pankista rikollisesti. Kysymys on siitä onko oikein käyttää niitä.

Suomen lain mukaan oikeudenkäynnissä voidaan käyttää hyväksi laittomasti hankittua tietoa, mutta toki virkamies voidaan tuomita väärällä tavalla tehdystä tiedonhankinnasta.

Suomalaiset saavat tietysti tiedot Saksasta laillisia kanavia pitkin kansainvälisenä oikeusapuna, mutta perusasetelmaa ei tämäkään muuta. Tiedot on hankittu rikoksella ja tämä tiedetään.

Ääritilanteessa voisi katsoa jopa, että suomalaisviranomaiset syyllistyvät tietoja vastaanottaessaan kätkemisrikokseen, koska omaisuus eli tässä tapauksessa tiedot on hankittu varastamalla ja suomalaisviranomainen ottaa tällaisen omaisuuden haltuun.

Pyhittääkö tarkoitus keinot?

Tässä tapauksessa tarkoituksessa eli veronkiertäjien paljastamisessa ei tietenkään ole mitään moitittavaa.

Keino sen sijaan on arvelluttava.

Mikäli alunperin varastamalla saatujen tietojen käyttö on eettisesti hyväksyttävää, eteen tulee paljon ongelmia.

Siirretään tapaus Suomeen.

Voisiko Suomen poliisi maksaa Suomessa toimivan pankin työntekijälle siitä, että hän varastaa pankista tietomassoja poliisin lukuun?

Voisiko poliisi palkata rikollisen murtautumaan talousrikolliseksi epäillyn kotiin ja viemään vaikkapa kannettavan tietokoneen tilanteessa, jossa poliisin esitutkintakynnys ei ole vielä ylittynyt eivätkä valtuudet eivät riitä kotietsinnän tekemiseen?

Näissä kotimaisissa tapauksissa vastaus on tietysti selvä. Poliisi ei voi näin toimia. Vaikka kummassakin tapauksessa poliisi voisi laittomasti hankkimiaan tietoja käyttää.

(Tosin aivan yksioikoinen tilanne ei tässäkään ole. Niin sanotussa  Soneran nettikirja -jutussa oikeus määräsi kaksi poliisille lainvastaisesti päätynyttä kirjettä todisteina saastuneiksi. Hyödyntämiskielto estää syyttäjää vetoamasta näihin avaintodisteihin)

Seuraava kysymys on se, että eroaako Liechtensteinin tapaus mitenkään näistä kotimaisista. Vaikka välikätenä ovat toimineet  Saksan viranomaiset, niin oikeuttaako se eettisesti arvelluttavan toiminnan?

Sisäministeriön poliisiosasto on vastikään julkaissut kirjasen otsikolla "puheenvuoroja poliisin ammattietiikasta". Tässä linkki SM:n sivuille.

Tekstissä pohditaan muun muassa yksilönsuojan ja yhteiskunnan turvallisuustarpeiden suhdetta:

"Poliisikin tekee tarkoituksenmukaisuusharkintaa, ei hae maksimioikeuksia. Kysymys on eettisestä valinnasta hyväksytyn ja ei-hyväksytyn toiminnan välillä. Poliisin on tulkittava voimassa olevien normien soveltuvuutta suhteessa tehtäväänsä, mutta missään oloissa poliisi ei kuitenkaan voi venyttää normien sovellutusaluetta ohi lainsäätäjän tarkoituksen. Myös mahdollisten laissa olevien porsaanreikien etsiminen on virkatoiminnassa epäeettistä".

Lopputulos tässäkin lienee kuitenkin se, että eettiset pohdinnat säästetään kirjasiin, seminaareihin ja juhlapuheisiin ja tiedot Saksasta otetaan ilolla vastaan.