Lidl ja muut eniten kasvussa

Lidlillä on 1,8 prosentin osuus koko päivittäistavaramyynnin kentästä.

Päivittäistavaramyynnissä saksalaisen Lidlin ja muiden ryhmiin kuulumattomien kauppojen myynti kasvoi eniten viime vuonna. Niiden markkinaosuus nousi 13 prosenttiin. Kasvua oli reilun prosenttiyksikön.

Osuudet käyvät ilmi markkinainformaatiota tuottavan A.C.Nielsenin julkistamista tiedoista. Lidlin 50 myymälällä on silti vielä vain 1,8 prosenttia koko kentästä. Suurin on edelleen K-ryhmä, jonka osuus päivittäistavaramyynnistä on 35,8 prosenttia. Sen osuus laski hieman eli 0,2 prosenttiyksikköä edellisestä vuodesta.

Kakkosena tulee S-ryhmä, jonka markkinaosuus pysyi ennallaan reilussa 31 prosentissa. Suomen Sparin myynti oli 7,4 prosenttia. Sen osuus tuli alaspäin 0,7 prosenttiyksikköä. Tradekan osuus väheni 0,1 prosenttiyksikköä 9,7 prosenttiin ja Elannon 0,1 prosenttia 3 prosenttiin.

Päivittäistavaroiden myynti oli viime vuonna yhteensä 11,4 miljardia euroa. Hinnat nousivat keskimäärin 0,6 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat