Mainos

Libyan väliaikaishallinto: Islam kulmakiveksi lainsäädännössä

Libyan väliaikaishallinnon mukaan islaminusko tulee olemaan pohjana lainsäädännölle Muammar Gaddafin jälkeisessä Libyassa.

Väliaikaishallinnon johtajan Mustafa Abdel Jalilin mukaan uuden Libyan lainsäädäntö tulee pääosin perustumaan maltilliseen islamiin, joka ei hyväksy ääri-ideologian muotoja.

- Emme hyväksy minkäänlaisia ääri-ideologioita oikealle tai vasemmalle. Olemme muslimeja, kannatamme maltillista islamia ja aiomme pysyä tällä tiellä, Abdel Jalil sanoi.

Abdel Jalil piti eilen illalla Tripolissa ensimmäisen julkisen tiedonantonsa. Pääkaupungin keskusaukiolle eli nykyiselle Marttyyrien aukiolle oli puhetta kokoontunut kuulemaan tuhansia ihmisiä. Aiemmin samalla aukiolla puheitaan on pitänyt maan entinen johtaja Muammar Gaddafi, joka nimesi alueen Vihreäksi aukioksi.

Väliaikaishallinnon johtaja Mustafa Abdel Jalil on nyt ensimmäistä kertaa Tripolissa helmikuun jälkeen, jolloin kapina Muammar Gaddafin hallintoa vastaan alkoi. Eilisiltainen "toritapahtuma" oli vankkojen turvallisuustoimien suojaama: osa aukiosta oli suljettu liikenteeltä ja aseistetut joukot valvoivat aukiolle saapuvia.

(MTV3-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.