Liberiassa aloitellaan tulitaukoa

Liberiassa on alkanut tänään tulitauko. Maahan toivotaan kansainvälisiä joukkoja turvaamaan rauhaa.

Liberia

YK:n pääsihteri Kofi Annan toivoo, että kansainvälinen yhteisö lähettäisi joukkoja Liberiaan turvaamaan rauhaa. Sisällissodan runtelemassa maassa alkoi tänään tulitauko kapinallisryhmien ja hallituksen joukkojen välillä. Liberialaiset odottavat henkeään pidätellen, pitääkö tulitaukosopimus vai ei.

Pääkaupunki Monroviassa oli tänään rauhallista. Suurimmat kapinallisryhmät ilmoittivat eilen aloittavansa tulitauon, mutta varoittivat reagoivansa nopeasti kaikkiin uhkauksiin vastapuolelta.

Hallituksen joukot ilmoittivat suostuvansa tulitaukoon, jos LURD-järjestön joukot palaavat edellisen tulitauon aikana pitämiinsä asemiin.

Tulitaukoyritys seuraa monen päivän ankaria taisteluja, joissa yli 300 siviiliä sai surmansa. Sekä rauhanneuvottelijat että tavalliset liberialaiset vaikuttivat lauantaina turhautuneilta hitaasti etenevään rauhanprosessiin.

Kansainvälistä väliintuloa vaaditaan

Ranskan ulkoministeri Dominique de Villepin sanoi, että Liberiaan olisi lähetettävä "monikansallisia rauhanturvajoukkoja". Villepin kertoi kannastaan toimittajille ollessaan lähdössä Ghanasta, jossa rauhanneuvotteluja on käyty.

Jo perjantaina Villepin peräsi kansainvälistä läsnäoloa Liberiassa. Lisäksi de Villepin toivoi jonkin afrikkalaisen tahon toimivan välittäjänä poliittisessa prosessissa, joka lopettaisi lähes tauotta 14 vuoden ajan riehuneen sodan.

Liberialaiset kerääntyvät päivästä toiseen pääkaupunkinsa Monrovian kaduille vaatimaan Yhdysvaltoja puuttumaan maan tilanteeseen. Mailla on pitkä yhteinen historia ja monet kokevat presidentti Bushin pettäneen liberialaiset kieltäytyessään lähettämästä rauhanturvaajia maahan, joka perustettiin 150 vuotta sitten vapautettujen orjien turvapaikaksi.

-Amerikka omistaa Liberian, Yhdysvaltain suurlähetystön edustalla mieltään osoittava Martin Luther Wesseh sanoi.
-Se on fakta, jonka opimme jo koulussa. Bush on pyytänyt Liberian presidenttiä, sotarikoksista tuomittua Charles Tayloria eroamaan, jotta verenvuodatukselta vältyttäisiin. Tästä huolimatta myös Taylor on pyytänyt apua Yhdysvalloilta.


(MTV3-STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat