Liberaalit heikentäisivät ansiosidonnaista työttömyysturvaa

Järvenpäässä koolla olevat liberaalit hoitaisivat rakenteellista työttömyyttä muun muassa heikentämällä ansiosidonnaista työttömyysturvaa.

Viime talvena rekisteröidyn puolueen puheenjohtajan Tomi Riihimäen mielestä työttömyysturvaan on uskallettava puuttua tekemällä järjestelmästä joustavampi ja sitä kautta työllistävämpi.

Ansiosidonnaisen päivärahan kestoa olisi aluksi lyhennettävä nykyisestä 500 päivästä 300 päivään. Myöhemmässä vaiheessa ansiosidonnainen olisi muutettava kokonaan vakuutusmaksuilla rahoitettavaksi. -On myös vakavasti harkittava, pitäisikö työttömyysturvan olla vastikkeellista, toisin sanoen olisiko siihen sisällytettävä jonkinlainen työvelvoite, sillä kauan ei yhteiskuntamme kestä tällaista tilannetta, jossa samanaikaisesti vallitsee sekä ennätyskorkea työttömyys että työvoimapula, Riihimäki totesi puoluekokouksessa pitämässään linjapuheessa.

Riihimäen mukaan nykyisillä päättäjillä on pallo hukassa työttömyyden hoidossa. -Entiseen tyyliin toimimalla saadaan vain tilastot kauniimmiksi. Rakenteellisen työttömyyden vallitessa työttömien uudelleen kouluttaminen on toki tärkeää, mutta koulutuksen on palveltava mm. elinkeinoelämän todellisia tarpeita. Koulutus pelkän koulutuksen vuoksi vain kuluttaa resursseja ja turhauttaa niin koulutukseen osallistujan kuin kouluttajankin, Riihimäki sanoi.

Riihimäki huomautti, että kansanedustaja Ilkka Taipaleen (sd.) mukaan Suomessa on ainakin 10 000-15 000 työkyvytöntä henkilöä, jotka ovat työvoimatoimistoissa työnhakijoina tai muuten eivät ole työmarkkinoiden käytettävissä.

-Näille ihmisille on järjestettävä eläke tai perustulo jollakin muulla tavalla, sillä on turhaa pyörittää työvoimahallinnon byrokratiassa niitä, joiden työkyky on syystä tai toisesta mennyt lopullisesti. Suurin osa työttömistä on kuitenkin täysin työkykyisiä. Liberaalit haluavat nämä ihmiset takaisin työhön, Riihimäki painotti.

"Takaisin työhön" on myös puolueen teema tulevissa eduskuntavaaleissa.

Palvelusetelit käyttöön

Julkisen terveydenhuollon liberaalit haluavat Riihimäen mukaan säilyttää, mutta niin että julkinen taho voi toimia myös palvelunjärjestäjänä eikä välttämättä yksinomaan palvelun tuottajana.

Yksityistä ja julkista terveydenhuoltoa tulisi voida joustavammin yhdistää esimerkiksi ottamalla käyttöön palveluseteleitä, jolloin ihmisten valinnanvapaus lisääntyy.

Puheenjohtaja Riihimäki puuttui linjapuheessaan myös valtion rooliin yrityselämässä. Soneran umts-jupakka on Riihimäen mukaan osoittanut sen, miten ongelmallisia valtion osakkuudet pörssiyhtiöissä ovat. -Ainoa ratkaisu meidän liberaalien mielestä on, että valtio ja kunnat mahdollisimman vähän toimijoina osallistuvat yritystoimintaan, mieluiten ei ollenkaan.

Liberaalit jatkavat puoluekokoustaan Järvenpäässä huomenna.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat