Libanonin armeija yritti savustaa taistelijat

Kiistaan on yritetty löytää sopuratkaisua, mutta palestiinalaisvälittäjien mukaan neuvotteluja on mahdotonta käydä armeijan raskaan tulituksen takia. Armeija on puolestaan syyttänyt palestiinalaistaistelijoita pakolaisleirin asukkaiden käyttämisestä ihmiskilpinä.

Libanonin armeija ja palestiinalaistaistelijat ovat jatkaneet toistensa tulittamista Nahr al-Baredin pakolaisleirillä maan pohjoisosassa. Armeija moukaroi raskailla aseilla kohteita, joissa se arveli taistelijoiden piileskelevän.

Pakolaisleirille on linnoittautunut joukko Fatah al-Islam -ryhmän palestiinalaistaistelijoita. Silminnäkijät kertoivat, että leirin yläpuolella kierrellyt armeijan helikopteri ampui leiriin ainakin kaksi ohjusta. Lisäksi tykistö tulitti leiriä kauempaa. Leirin sisältä kuului konekivääritulitusta.

Armeija kertoi, että kuusi sotilasta oli kaatunut edellispäivänä alkaneissa, yli vuorokauden kestäneissä kiivaissa taisteluissa. Palestiinalaislähteet leirin sisältä sanoivat kahdeksan palestiinalaistaistelijan saaneen surmansa.

Kaksi viikkoa kestäneissä yhteenotoissa on saanut surmansa arviolta sata ihmistä, joista nelisenkymmentä on sotilaita. Kyseessä ovat pahimmat Libanonia kohdanneet väkivaltaisuudet sitten vuonna 1990 päättyneen sisällissodan.

Leiriltä loppuu ruoka ja vesi

Armeija syytti palestiinalaistaistelijoita pakolaisleirin asukkaiden käyttämisestä ihmiskilpinä ja vaatii heitä antautumaan. Pääministeri Fuad Sinioran mukaan taistelijoilla ei ole muuta vaihtoehtoa.

- Me emme antaudu ja aiomme taistella viimeiseen veripisaraan saakka, taistelijoiden edustaja sanoi.

Kiistaan on yritetty löytää sopuratkaisua, mutta palestiinalaisvälittäjien mukaan neuvotteluja on mahdotonta käydä armeijan raskaan tulituksen takia.

Punaisen Ristin kansainvälinen komitea on vedonnut kaikkiin osapuoliin siviilien henkien säästämiseksi. Suurin osa Nahr al-Baredin asukkaista on paennut taisteluja. Yli 30000 asukkaan leirillä on enää viitisentuhatta siviiliä.

Asukkaat ovat hakeneet turvaa leirin eteläosista, joiden on kerrottu säästyneen moukaroinneilta. Leirillä alkaa olla pula ruoasta ja vedestä.

- Tilanne leirissä on hyvin surkea, kertoi Abu Darwish, eräs asukkaista. Hän arvioi, että leiri on tuhoutunut 60-prosenttisesti.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat