Libanonille löytyi tukea Tukholmassa

Libanonin ja Israelin sota tuhosi 15 000 taloa, 80 siltaa ja kymmeniä teitä. Humanitaariseen kriisiin yritetään koota lähes 400 miljoonaa euroa apua.

Rahan kanssa ei ollut ongelmia Libanon-avustuskonferenssissa Tukholmassa tänään Jälleenrakennustyöhön kaivatut noin 400 miljoonaa euroa näyttivät löytyvän kansainvälisen yhteisön pussista melko kivuttomasti, eikä juuri kukaan uskonut summien edes päätyvän vääriin käsiin.

Toisaalta rahan ei uskottu yksin ratkaisevan Lähi-idän pulmavyyhtiä, vaan siihen katsottiin tarvittavan perusteellista rauhanprosessia.

Rahaa tuntui sentään olevan tarjolla. Jo ennen konferenssin alkua EU ilmoitti antavansa 42 miljoonaa euroa ylimääräistä tukea, ja Saudi-Arabia, Kuwait sekä Yhdysvallat kertoivat satojen miljoonien apupaketeista.

- Libanonin kansalle haluan sanoa: te ette ole yksin, sanoi Ruotsin ulkoministeri Jan Eliasson avajaispuheessaan. Tukholmaan kerääntyi edustajia noin 50 maasta.

Taloja, siltoja teitä ja sähköä

Israelin ilmaisku Libanoniin

Vaikkei raha ratkaisisi kaikkia Libanonin ongelmia, ainakin ensi hätään sille käyttökohteita löytyy. Pääministeri Fuad Sinioran mukaan Israelin pommitukset aiheuttivat miljardien vahingot.

Avuntarvetta on terveydenhuollossa sekä perusrakenteiden kuten siltojen ja teiden jälleenrakentamisessa. Puutetta on myös sähköstä ja puhtaasta vedestä. Rahaa aiotaan ensi vaiheessa käyttää lisäksi noin 10 000 talon rakentamiseksi kodittomiksi jääneille.

Räjähtämättömien ammusten siivoaminen maastosta on valtava ja hintava urakka sekin.

Siniora vaati lisäksi Israelia lopettamaan välittömästi Libanonin ilma- ja merisaarron, joka hänen mielestään uhkaa koko avustusoperaation onnistumista. Samaa korosti YK:n varapääsihteeri Mark Malloch Brown.

Ei rahaa Hizbollahille

Konferenssin osanottajat olivat yksimielisiä siitä, että avustusrahat todella päätyvät hädänalaisille eivätkä vaikkapa Hizbollahin asetoimittajille.

- Maan hallituksessa on toki kaksi Hizbollahin ministeriä, mutta muut eivät sitten olekaan järjestön jäseniä, joten emme ole huolissamme, sanoi EU:n ulkoasioista vastaava komissaari Benita Ferrero-Waldner.

Pääministeri Siniora huomautti, että konferenssi oli järjestetty nimenomaan Libanonin hallituksen auttamiseksi ja että kaikki varat kulkevat hallituksen kautta. Ajatusta rahojen päätymisestä Hizbollahin taskuihin Siniora piti pötypuheena.

Laajempi rauhanprosessi tarpeen

Monet puhujat huomauttivat, että vaikka avustukset ovat nyt tarpeen, eivät ne yksin riitä. Niin Ruotsin pääministeri Göran Persson kuin hänen libanonilaiskollegansa Siniora totesivat, että Lähi-itä kaipaa todellista rauhaa.

- Se ei tietenkään ole yksinkertaista, mutta viime viikkojen kokemukset ovat osoittaneet etteivät konfliktit ja sodat johda rauhaan, Persson sanoi. Ulkoministeri Eliasson taas korosti, että vahva Libanon on koko alueen etujen mukaista.

Ruotsalaiskaksikko lupaili, että sekä Ruotsi että EU aikovat ottaa rauhankysymyksessä aktiivisemman roolin, sillä kiinnostusta laajempiin rauhanaloitteisiin on nähtävissä. Eliassonin mukaan asia on varmasti pöydällä, kun unionin ulkoministerit kokoontuvat perjantaina Lappeenrantaan.

Kanadalaisilta yli miljoona euroa öljykatastrofin siivoamiseen

Kanadalainen Ottawan kaupunki on lahjoittanut kaksi miljoonaa Kanadan dollaria eli 1,4 miljoonaa euroa Libanonin rannikon öljypäästön siivoamiseen. Öljyä pääsi mereen Israelin pommitusten seurauksena.

- Kanada vastaa tarpeisiin, joita libanonilaisilla nyt on jälleenrakentaessaan elämäänsä. On toimittava pikaisesti, jotta öljypäästön vaikutus ympäristöön saadaan rajoitettua ja kalastuksesta riippuvaisten ihmisten elämää helpotettua, sanoo kansainvälisestä yhteistyöstä vastaava ministeri Josee Verner.

Varat ovat osa elokuun puolivälissä päätetystä apupaketista. Rahat on tarkoitettu muun muassa kalastusverkkojen ja rannikkokuntien veneiden moottoreiden hankintaan sekä rikkoutuneiden veneiden korjaamiseen. Kanada on lähettänyt myös ympäristöasiantuntijan Libanoniin auttamaan öljynvahinkojen mitoittamisessa.

(MTV3-STT-TT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat