Libanon saneeraa ty-yhtiöään

Velkaisen Libanonin hallitus on eroittanut kaikki 523 valtiollisen tv-yhtiönsä työntekijää. Erottaminen johtuu vaatimuksista, joiden mukaan valtion on hillittävä kulujaan ja karsittava mittavaa byrokratiaansa. Tiedotusministeri Ghazi al-Aridin mukaan televisioasema suljetaan kolmeksi kuukaudeksi ensi kuun alusta lukien, ja lähetystauon aikana kanava organisoidaan uudelleen.

Kaikille työntekijöille maksetaan ministerin mukaan vahingonkorvaukset osamaksuina. Kanavan ylläpito maksaa valtiolle 33 miljoonaa dollaria eli noin 216 miljoonaa markkaa vuosittain. Myös valtion omistama 1200 työntekijän uutistoimisto joutunee pian uudistuksen kohteeksi.

Libanonin valtion budjetista kaikkiaan 40 prosenttia kuluu julkisen sektorin työntekijöiden palkkoihin. Puolet budjetista kuluu velanmaksuun, ja viime vuonna velan osuus oli 150 prosenttia bruttokansantuotteesta.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat