Liam Paynen entinen kumppani ja lapsen äiti Cheryl Cole hoitaa laulajan kuolinpesää.
Edesmenneen poplaulaja Liam Paynen entinen kumppani Cheryl Cole on nimetty artistin 32,2 miljoonan dollarin (noin 28,6 miljoonan euron) arvoisen kuolinpesän hoitajaksi, kertoo People.
One Direction -yhtyeestä tunnetuksi aikoinaan tullut Payne menehtyi tapaturmaisesti lokakuussa 2024 Buenos Airesissa. Payne oli kuollessaan 31-vuotias ja hänellä ei ollut testamenttia.
Payne ja Cole, jotka erosivat vuonna 2018, jakoivat 8-vuotiaan Bear-lapsensa yhteishuoltajuuden.
Oikeuden asiakirjojen mukaan Cole sekä asianajaja Richard Mark Bray on merkitty yhdessä kuolinpesän hoitajiksi. Asiakirjat kertovat, että Paynen kuolinpesän bruttoarvo on Isossa-Britanniassa noin 38 miljoonaa dollaria (noin 33,6 miljoonaa euroa) ja nettoarvo noin 32,2 miljoonaa dollaria.
BBC kertoo, että Cole ja Bray hallinnoivat Paynen kuolinpesän rahoja, mutta heillä on kuitenkin tällä hetkellä "rajalliset valtuudet", eivätkä he voi esimerkiksi jakaa niitä. Koska Payne ei ollut naimisissa, on todennäköistä, että Ison-Britannian käytännön mukaan hänen lapsensa perii laulajan omaisuuden.
Kuolemansa aikaan Payne seurusteli Kate Cassidyn kanssa. Pariskunta piti yhtä noin kahden vuoden ajan. On todennäköistä, että ilman testamenttia Cassidy ei pääse osaksi Paynen mittavaa perinnönjakoa.
Payne menehtyi 16. lokakuuta pudottuaan hotellin kolmannesta kerroksesta parvekkeelta Argentiinan pääkaupungissa Buenos Airesissa. Syyttäjien mukaan Payne oli käyttänyt kokaiinia, alkoholia ja reseptillä saatavaa masennuslääkettä ennen kuolemaansa.
Yhteensä viisi ihmistä on asetettu syytteeseen Paynen kuolemasta: kolmea heistä syytetään kuolemantuottamuksesta ja kahta muuta laittomien huumeiden toimittamisesta Paynelle.
Payne haudattiin Englannin Buckinghamshireen marraskuussa.
Alkujaan Payne nousi julkisuuteen vuonna 2008 osallistuttuaan X Factor -ohjelmaan. Tuohon aikaan Cole toimi ohjelman tuomarina.